Odottamaton blogitauko

Tuntuu että edellisestä blogipostauksesta on ikuisuus. Yksi välipäivä muuttui päiviksi ja päivät viikoiksi. Yhtäkkiä oltiinkin tilanteessa, missä olen edelliskerran julkaissut mitään noin kuukausi sitten. Kuukauden hiljaisuus blogiskenessä on ikuisuus. Ammattiblogaajan tehtävä on aktiivinen sekä säännöllinen päivitystahti ja sosiaalisen median monipuolinen hyödyntäminen. Ja vaikka ei ihan ammattiblogaaja olisikaan, niin koen että kaltaiseltani, portaalin alla julkaisevalta semiammattilaiselta, odotetaan ihan samoja asioita. Toki mitä harrastepohjaisempi blogi, sitä enemmän epäsäännöllisyyttä annetaan anteeksi mutta yhtäkkinen kuukauden hiljaisuus on jo aika anteeksiantamatonta.

Blogin päivittäminen on ollut mielessä useasti ja olen jopa istunut tietokoneen äärelle muutamana kertana. Päivittäminen on kuitenkin jäänyt koska en ole halunnut antaa turhaa lupausta sen suhteen että myös seuraavana päivänä olisi tarjolla mitään uutta. Tänäänkin olisin voinut kirjoittaa kuulumisia, kuin ei mitään olisi koskaan tapahtunut. Olisin voinut aloittaa pärisyttävällä kotitreeniohjeella pitkän tauon jälkeen mutta halusin esittää julkisen anteeksipyyntöni juuri sinulle, joka olet viimeisen kuukauden aikana käynyt katsomassa että eikö ihan oikeasti mitään uutta tekstiä ole tullut julkaistua. Pahimmillaan pitkät tauot ja epäsäännöllinen päivittäminen voidaan kokea lukijan epäarvostukseksi ja juuri siitä syystä halusin tämän postauksen julkaista. En halua selitellä syitä hiljaisuudelle vain siksi että niin odotetaan tehtävän vaan puhtaasta arvostuksesta sinua, lukijaani, kohtaan.

Jokaiselle meistä sattuu ja tapahtuu elämän aikana – on erilaisia ajanjaksoja. Blogimaailmassa kuukauden tauko on iäisyys mutta toisissa asioissa vuoden mittain väli voi tuntua silmänräpäykseltä . En voi esimerkiksi uskoa että siitä on jo vuosi kun julkaisin tämän tekstin. Ihan oikeasti, kokonainen vuosi. Muistan sen päivän ja ne tunnetilat edelleen vahvasti. Enkä ihan jaksa uskoa sitäkään että vuosi sitten perheen pienin vielä vietti aikansa lehtikasassa maaten tai korkeintaan konnatusasennossa notkuen kun tänävuonna tyyppi jo juoksee, hyppii ja kiipeilee minkä jaloistaan ehtii. Enkä ihan jaksa uskoa sitäkään että oli kulunut kymmenkunta vuotta kun viimeksi olin tavannut ammattikorkeakouluaikaista ydinkaveriporukkaa ennen viime viikonloppua. Muutamaa vuotta ja kymmenen lasta myöhemmin siinä me olimme, ihan niinkuin silloin parikymppisinä – kasvoilta päivääkään vanhenemattomina. Yhtäkkiä yhden kuukauden hiljaisuus ei olekaan enää niin pitkä aika.

Mitä jos..

Mitä jos en olisikaan kuin yhden lapsen äiti? Jos en olisikaan esikoiseni jälkeen tehdyn huikean laihdutus- ja elämäntapamuutosurakan jälkeen koskaan tullut uudelleen raskaaaksi. Jos ei olisikaan tullut uudelleen pudotettavia äitiyskiloja niin olisinko silti tänään tässä, laihduttamassa. Olisivatko kilot tulleet kuitenkin rennomman elämän seurauksena vai olisivatko elämäntapani pysyneet sellaisina että lisääntynyt massa olisi ollut pelkkää lihasta?

Yllä olevassa kuvassa on tosiaan muodonmuutokseni vuodelta 2011-2012. Vasemmanpuoleinen kuva on lähtötilanne kesältä, jolloin esikoiseni oli vain reilun kuukauden ikäinen. Tein tuolloin päätöksen aloittaa terveellisempi elämä, raskauden myötä tulleiden herkkuhölläilyjen ja kilojen jälkeen. Keskimmäinen kuva on saman vuoden loppupuolelta, milloin olin saavuttanut koko aikuisikäni pienimmän vaatekoon ja vaakalukeman. Oikeanpuolimmaisin kuva on kesältä 2012, suunnilleen vuoden päässä aloituskuvasta. Olin kevään aikana alkanut käydä salilla ja kroppaan alkoi tulla uudenlaista muotoa, vaikkei se kuvasta varsinaisesti käy ilmi. Mihin tie olisikaan johtanut jos..

Ihan aikuisten oikeasti en suinkaan mieti tai pyörittele päässäni ajatusta mitä olisi tapahtunut jos. Ja ihan tyhmäähän se olisikin, olenhan saanut täydellisen vartalon sijaan niin paljon enemmän. Ja sen vartalon nyt ehtii hankkimaan vielä moneen kertaan, jos vain haluaa. Mutta onhan ajatuksella toisinaan hauska leikitellä vaikken koskaan sen pidemmälle pääsekään kysymystä pidemmälle kun jo ajatukseni herpaantuu johonkin muuhun (ja fiksumpaan).