FestariFiiliksissä

Suomen kesän ollessa lyhyt, on lähes jokaiselle viikonlopulle olemassa jonkinlaista kesätapahtumaa. Kuluva viikonloppu taitaa olla yksi vilkkaimmista sillä tarjolla on olut niin Meripäiviä, Summer Soundeja, Pipefestia kuin omalla takapihalla järjestetty Tikkurila Festivaali, jonne sain kunnian osallistua VIP-vieraana. Oma festarihistoriani on melko lyhyt sillä kokemusta löytyy tämän vuotisen lisäksi jo useamman kesän takaisesta Ruisrockista. Kummastakin on jäänäyt päällimmäisenä mieleen mukava tunnelma sekä hyväntuulinen juhlakansa (molemmat havainnoitu selvinpäin) vaikka kokoluookassaan nämä kaksi tapahtumaa toki toisistaan selkeästi eroavatkin.

IMG_3811

IMG_6370

Vuosi sitten ensimmäistä kertaa järjestetty Tikkurila Festivaali sai paljon negatiivista palautetta osakseen, etenkin VIP-vierailta. En itse ollut tuolloin paikalla mutta muun muassa ruokailuja ja itse VIP-alueen tiloja arvosteltiin kovalla kädellä. Lisäksi jos muistan oikein niin yleisellä puolella bajamajojen ja juotavan (alkoholipitoisen) riittävyyttä kritisoitiin. Voin lyhyesti todeta että tämä kaikki oli tälle vuodelle korjattu ja vaikka kävijämäärä oli edellisvuotta korkeampi (+5000 henkilöä) ei haasteita silti ollut. Kuulin tosin huhuja wc-paperin riittämättömyydestä osassa bajamajoja, mutta jos tämä on suurin murhe, niin kokisin että Festarit oli saatu järjestettyä hyvin. Mihin kiinnitin huomiota niin asiakkaisiin suhteutettuuna reiluun järjestyksenvalvojien lukumäärään, ensiapuun sekä laajoihin anniskelualueisiin, joissa tuskin tarvitsi kovin kauaa kenenkään jonottaa. Festarin tunnettuuteen nähden tarjolla oli mukava määrä tämän hetken ykkösesiintyjiä kuten Stig, Sanni, Haloo Helsinki ja Antti Tuisku.

IMG_3816

Millaista se festarielämä sitten on VIP-puolella? Helppoa ja mukavaa. Alueesta iso osa oli katettu mahdollisten sateiden varalta ja hyvä näkyvyys esiintymislavoille taattu. Se mikä on valitettavaa, niin fiilis ei kuitenkaan yllä samaan kuin lavan edessä olevassa tungoksessa ja aika yksinäni sain hoilata ja fiilistellä Haloo Helsingin tahdissa. Yritin ensin päästä yleisötungoksen sekaan mutta koska en yksinkertaisesti nähnyt mitään vaihdoin paikkaa.

Anti Tuiskua pääsi katsomaan vielä sujhteellisen eteen ilman tavatonta tungosta
Anti Tuiskua pääsi katsomaan vielä sujhteellisen eteen ilman tavatonta tungosta
Kun taas Haloo Helsingin kohdalla se oli sula mahdottomuus
Kun taas Haloo Helsingin kohdalla se oli sula mahdottomuus
Siispä fiilistelin ihan omassa rauhassa
Siispä fiilistelin ihan omassa rauhassa (joskin tämä kuva jonkun muun esiintyjän keikalta)

Sensijaan alueella olevien vieraiden viihtyvyydestä huolehdittiin hyvin. Molempina päivinä alueen vieraille oli tarjolla illallinen ja yöruoka. Vettä oli tarjolla kokoajan, samoin kahvia ja teetä. Hinnakkaimmat lippupaketit sisälsivät myöskin open bar:in niin alkoholipitoisine juomineen kuin myös limuineen. Voin sanoa että osa vieraista hyödynsi tätä mahdollisuutta koko rahan edestä ;) Bajamajojen lisäksi alueelle oli järjestetty sisä-wc:t juoksevalla vedellä. Tämä helpotti perjantaista elämääni kummasti kun mukana olivat myös perheen lapset, joista toinen on vielä vaippaikäinen.

IMG_3779

IMG_6413

Tarjolla oli myös Kopparbergin kesäuutuus, Kopparberg Frozen eli siideri slush
Tarjolla oli myös Kopparbergin kesäuutuus, Kopparberg Frozen eli siideri slush
IMG_3819
Epäselväksi tosin jäi milloin tämä on saatavilla ravintoloista/kaupoista

IMG_3806

Ainoa, mitä jäin ehkä festarialueella kokonaisuudessaan kaipaamaan oli esiintymisaikataulu jonkinlaisena plakaattina alueen sisällä. Ohjelmistoja kaiketi jaettiin jossain mutta kertaakaan koko tilaisuuden aikana en sellaiseen tahoon törmännyt. Lavoja nyt tietenkin oli vain kaksi ja esiintymiset tapahtuivat niissä vuorotellen mutta olisi vain tiennyt paremmin kuinka kauan siihen oman artistin tai bändin esiintymiseen olikaan vielä aikaa jos vaikka halusi poistua festarialueelta hetkeksi.

Ja jottei kellekään jää mitään tekstistä hampaankoloon niin kukaan ei pyytänyt minua kirjoittamaan tätä tekstiä vastineeksi lipuista. Tein sen omasta vapaasta tahdosta edesauttaakseni festareiden kehittymistä ja kasvamista. Ehkä tämä tilaisuus vetää vielä joskus yhtä paljon porukkaa kuin edesmennyt Ankka Rock teki parhaimpina vuosinaan.

IMG_3910

IMG_3905

IMG_3828

Treenimotivaatiota etsimässä

Kiitos kaikille Kesäväsymyskamppailuani tukeville lukijoille. Olette aarteita <3 Moni teistä ehdotti liikunnan unohtamista hetkeksi, jotta se aito innostus löytyisi jostain syövereistä. Sinänsä olen onnekas että se liikkumaan lähteminen ei ole ongelma – paitsi aikaisin aamulla. Juuri nyt ajatus siitä että olisin salilla ei tunnu yhtään utopistiselta mutta sen sijaan se, että olisin siellä sykkimässä klo 5.30, tuntuu. Olen jopa harkinnut treeniaikataulujen vaihtamista takaisin lepakkovuoroon, eli myöhäiseen iltaan vaikka tiedän ettei sekään ole loppupeleissä se optimaalisin aika.

IMG_5885

Parasta olisi jos voisin käydä treeneissä kotiintulomatkalla, työpäivän jälkeen. Mahdolliset työmurheet saisi helposti purettua ja sen jälkeen antaa loppuillan aikaa perheelle. Avopuolison vuorotyön takia tämä ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Viime päivinä minulle on tarjoitunut mahdollisuus aikaisiin iltatreeneihin (18-20 välillä) ja se on ollut ihanaa. Vielä on ollut energiaa jäljellä ja hikikin on virrannut ihan eri tavalla noihin aamutunteihin verraten. Ei se treeni-into ole siis sittenkään niin kuollut kuin olen luullut mutta ajoitus on vain ollut väärä.

IMG_5986

Peruspuntin sijaan olen tehnyt lisäksi myös vähän muuta kivaa ja nostanut vuodentakaisen tavoitteeni käsilläseisonnasta takaisin agendalle. Vielä ollaan kyynärnojassa vahvistamassa keskivartaloa ja erityisesti vartalonhallintaa mutta hiljaa hyvä tulee.

IMG_5910

Ja kehonhallintaa pääsin myös testaamaan ohjatulla hula-tunnilla (eikä se nyt ihan niin huonosti mennyt..) Omista treeneistäni puuttuu siis tällä hetkellä puhtaasti päämäärä ja tavoitteet mutta toisinaan on varmasti ihan hyvä liikkua vain ja ainoastaan siten kuin mieli sattuu tekemään – puhtaasti siitä kuuluisasta liikunnan ilosta.

IMG_5909