5 aamutreeniepäilyä ja ratkaisut niiden selättämiseksi

Tänään, pienen tauon jälkeen, teki taas tiukkaa nousta aamusta ylös. Vielä menomatkallakin epäröin mutta välittömästi salille päästyäni olo olo kuin olisi tullut kotiin. Tiesin heti, että ei tänne ole tultu vain juoksumatolle ylämäkikävelemään, ja alkulämmittelyjen jälkeen asetuin maanantaitreenieni pariin. Älkääkä siis kukaan pahastuko, ylämäkikävely juoksumatolla on ihan tehokasta touhua mutta se oli  minun varasuunnitelmani. Vaikka aina aamutreenien makuun päästyäni hehkutan niistä saatavaa energiaa niin tiedostan kyllä paremmin kuin hyvin myös miksi ne eivät ole kaikkien makuun. Olenkin seuraavaan listannut ehkä ne yleisimmät selitykset ja omat ratkaisuni niiden selättämiseksi.

  1. Aikainen herääminen on ihan hurjan kauheata. Ja mitä enemmän iltaihminen on, sitä vaikeampaa herääminen on ja tiedän ettei se aamujen pimetessä muutu yhtään sen helpommaksi. Kaikkeen voi kuitenkin tottua ja jos olet koskaan ajatellut kokeilla niin nyt alkaa olla viimeiset hetket ennen totaalipimeyttä. Itse totuin aamuheräämisiin reilussa viikossa.
  2. Aamusta ei ole energiaa treenata. Myönnän ettei aikaisena aamuna ole välttämättä aina ihan parhaassa iskussa mutta useimmiten se ei kuitenkaan ole ongelma. Olen huomannut että saan tekemiseen energiaa itsestään salista ja epäilen että se juontaa juurensa jonkinlaisesta psykolgisesta vaikutuksesta: Salivempaimet nähdessään aivot saavat käskyn lähteä liikkeelle koska sitä juttuahan on tänne tultu tekemään.
  3. En voi mennä salille tyhjällä vatsalla, enkä myöskään pysty syömään tuohon aikaan. Ennen treeniä on yksi juttu mistä en luovu ja se on kupillinen kahvia. Erityisestä tämä korostuu aamuvarhaisella, jolloin kupillinen on ehkä vähän tavallista kahvihetkeä tujumpi. Lisäksi nautin vahvan C-vitamiinitankkauksen ja erään valmennuksen kautta opin myös pieneen hiilaritankkaukseen nopeasti imeytyvän energian muodossa. Varsinaisen aamupalan syön kuitenkin vasta treenin jälkeen ja se onkin sitten iso lautasellinen puuroa tykötarpeineen eikä oikeastaan mene kovin kauaa kun lounaskin kolkuttelee jo ovilla.
  4. Pelkään että loukkaan itseni aamusta. Aamutreeneissä lämmittelyissä ei voi skipata ja niille on ihan välttämätöntä varata oma aikansa. Toki ajanmyötä kroppakin tottuu aamuisempiin treeneihin ja on enemmän hereillä jo treeneihin päästyä mutta jos joskus lämmittelyn tärkeys korostuu, niin niinä anivarhaisina aamuina kun ihminen puoliunisena selviytyy salille.
  5. Ei minulla ole aikaa aamulla.  Aamuisin käytössä on aina rajallinen aika sillä useimmilla on kiire treenistä töihin, osalla jonnekin muuaalle. Aamutreenien rajallinen aika on kuitenkin ihan hyvä juttu – tuleepahan pysyttyä sopivassa rytmissä eikä aikaa tuhlaannu turhaan ihmettelemiseen. Aamuisin salilta puuttuu myös ruuhka-aikojen ihmiset, eli aikaa ei uhraannu laitteen vapautumisen odotteluun – usko pois, se saattaa säästää aikaa yllättävän paljon.

Jos jotain ihan oikeasti ”huonoa” haluaisin aamutreeneistä keksiä niin se on se että iltasella alkaa aina unettamaan melko aikaisessa vaiheessa. Onko se kuitenkaan loppujen lopuksi mikään menetys, en tiedä. Vaikka itse aamu-urheilija olenkin, teidän ja tiedostan ettei se sovi kaikille enkä yritä tyrkyttää ajatusta kenellekään. Minusta kuitenkin tuntuu että trendinä tämä on yleistymässä ja ainakin salilla on vuosien mittaan alkanut näkyä yhä enemmän liikettä ennen kukonlaulua. Jokainen, joka on lähtenyt kokeilemaan, on varmaan ainakin joltain kantilta miettinyt vähän yllä olevan kaltaisia kysymyksiä ja siitä se ajatus tähänkin tekstiin lähti.

ps. Huomaatko, saan kuin saankin käsilläni kiinni toistaan molemminpäin. Täällä on aiheesta enemmän.

Miten minusta tuli aamutreenaaja?

Muistan kun minulta joskus vuosia sitten kysyttiin erään rekryfirman haastattelussa että olenko enemmän ilta- vai aamuihminen. Vastasin että ilta, ja sain keikkatöitä ravintolan blokkaajana. Nykyään on turha varmaan edes sanoa että tilanne on päinvastainen. Arkiaamuisin kello soi viideltä ja minulla on treeni jo puolivälin paikkeilla kellon lyödessä kuusi. Mutta miten ihmeessä tähän on tultu? Miten ihmeessä entisestä aamutorkusta tuli aamuvirkku? Miten ihmeessä saan itseni tuohon aikaan aamusta treenaamaan?

Rehellisesti vastaus kuuluu että olosuhteiden pakosta. Olen oppinut itsestäni sen että minulle sopivat säännöllisyys ja rutiinit. Ja jos haluan treenata säännöllisesti, on minun valittava sellainen treeniaika mikä mahdollistaa mahdolisimman säännöllisen harjoittelun. Vaihtoehdot jakautuvat käytännössä kahtia: Joko ennen tai jälkeen työpäivän.

Tästä tullaan sitten siihen tosiasiaan että aikataulusuunnittelussa on huomioitu myös muu perhe, eli lapset ja mies. Mieheni tekee vuorotyötä, mikä vaikuttaa omiin aikatauluihin (treenien suhteen) siten että työpäivän jälkeinen treeni olisi mahdollista vain hänen vapaapäivinään ja/tai aamuvuoropäivin ellen sitten ottaisi lapsia mukaan. En kuitenkaan, valmiiksi pitkän päiväkotipäivän jälkeen, yksinkertaisesti halua viedä heitä vielä seuraavaan hoitopaikkaan eli salin lapsiparkkiin (eikä tätä mahdolisuutta enää nykyisessä treenipaikassani itseasiassa edes ole). Ei, illat ovat meidän perheen yhteistä aikaa.

Ja niin minä olen aamutreenaaja. Jos tosin saisin valita, niin en ehkä ihan noin aikaisin salilla kävisi ja myönnän ettei suorituskyky aina ole parhaassa iskussa vastaheränneenä. Mutta kuten ehkä kaikki aamutreenaajat, niin kyllä minäkin joudun ärsyttävästi hehkuttamaan niistä saatavaa loistavaa starttia koko loppu päivälle. Oma oloni on aina töihin mentäessä jotenkin energisempi niinä aamuina kun olen tullut treenien kautta. Ja mitä siihen aamuvirkkuuteen tulee, niin kun vain herää tarpeeksi ajoissa tarpeeksi pitkään, alkaa unirytmi väkisinkin kääntyä (poislukien erilaiset mielen sairaudet).