Dieettikuulumisia

Vaikka tämä laihdustusblogiksi mielletäänkin niin en ole paljon omasta dieetistä, tai sen etenemisestä kirjoittanut. Kun heinäkuussa laihdustuspäätöksestäni kirjoitin, nimesin projektni leikkisästi Puolen vuoden superdieetiksi. Tavoitteena oli vuoden loppuun mennessä pudottaa kymmenisen kiloa painoa.

dieettikuulumisia_2

Muutosta ON tapahtunut, sitä ei käy kieltäminen. Mutta tässä vaiheessa lienee kuitenkin pieni paljastuksen paikka: En tule saavuttamaan tavoitteitani. En ainakaan niillä mittareilla, jotka määritellään kiloissa. En voi väittää etten olisi pettynyt mutta olen myös tietoisesti koko ajan pitänyt mielessä, että kilot ovat vain yksi mittari muiden joukossa.

Olenko antanut kuluneiden kuukausien aikana kaikkeni tälle tavoitteelleni? Ehkä olen, ehkä en. Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Ehkä olisin, ehkä en. Ja onko sillä oikeastaan merkitystä? Eikö merkitystä ole enemmän sillä, mitä aion tehdä jatkossa? Ja jos “puolen vuoden superdieetti” venyykin alkuperäistä suunnitelmaa pidemmäksi niin onko silläkään merkitystä? Loppujen lopuksi kait tämänkaltaiset elämäntapamuutos-projektit on tarkoitettu loppuelämäksi ja ei niillä silloin ole olemassa deadlineja.

Tämä ensimmäinen osio puolen vuoden superdieetistä tulee päättymään joulukuussa suoritettaviin kehonkoostumusmittauksiin. Silloin nähdään mitä ihan oikeasti on tapahtunut eikä tarvitse vain tyytyä arvuuttelemaan. Ainakin kuvassa näkyvä pinkki treenipaita istuu hieman eri tavalla tässä eilen otetussa kuvassa kuin kesällä – oli niitää kiloja sitten tippunut tavoitteenmukaisesti tai ei.

dieettimuutos

Silloin dieetti ei pitänyt

Jokainen laihduttaja tietää sen tunteen kun järki sanoo ”ei” mutta jostain syystä kuitenkin nappaat kassajonossa odottaessasi sen Snickersin ja viskaiset liukuhihnalle muiden ostosten sekaan.

snickers

Miten se sinne joutui? Se joutui sinne koska minun oli nälkä. Kun oma ateriavälini venyy turhan pitkäksi niin alkaa vähän kaikkea tehdä mieli. Aina siihen ei tarvita edes ohjeenmukaista kolmeakaan tuntia vaan joskus se kaiken himoitseminen alkaa jo aiemmin. Jos edellinen ateria ei ole ollut kovin ravitseva niin nämä himotukset voivat alkaa jo heti ruokailun jälkeen. En vieläkään ole ihan varma miksi ihmeessä valitsin eilen sen Snickersin varsinkin kun kädessäni oli jo kerran proteiinipatukka, joka tuossa tilanteessa olisi ollut varmasti fiksumpi vaihtoehto riippumatta siitä minkälainen patukka olisi ollut kysessä.

Nälkä on ehkä oikeasti, ainakin omalla kohdallani, se suurin yksittäinen tekijä siihen miksi dieetti ei pitänyt. Joskus saattaa nimittäin olla niinkin että vaikka olisin sinä päivänä syönyt fiksusti niin edellispäivä on mennyt vähän miten sattuu. Ja tätä energiakatoa elimistö kaiketi sitten pyrkii paikkamaan seuraavana päivänä. Olen pitänyt muutaman päivän aja ruokapäiväkirjaa ja valitettavasti huomannut että olen toisina päivinä syönyt aivan liian vähän. Ei ihme että välillä väsyttää. Ei ihme että välillä kaivelen kaappeja etsien mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa. Ei ihme että välillä kaupan kassalle päästyäni olen puolivahingossa heittänyt muiden ostosten lomaan jotain mitä ei olisi pitänyt.

Jillian Michaels kirjoitti joskus jossain kirjoistaan ettei laihtumisen epäonnistumisessa ole kyse tahdonvoiman puutteesta vaan ihan jostain muusta. Taidan olla samaa mietä. Harvoin sitä nimittäin täydellä vatsalla tekee mieli syödä kaikkea mitä ympärillä on saatavilla. Joskus toki, mutta harvemmin. Ja tämän sanottuani, taidan mennäkin syömään jotain ennenkuin tätä orastavaa nälkää ei pysäytä enää mikään muu kuin kasa kaikkea korkeaenergistä.