Enemmän äiti

Siinä missä joskus pystyin keskittämään ison osan energiastani laihduttamiseen tai muutoin itseeni olen nykyään enemmän äiti. Se että olen enemmän äiti, ei missään nimessä tarkoita että olisin ollut yhtään sen huonompi äiti tuolloinkaan mutta minulla oli äitiyden lisäksi enemmän aikaa myös muuhun. Itseasiassa kun muistelen niin aikaa oli todella paljon ja vaikka kuinka touhusi niin päivässä tuntui riittävän tunteja. Herranjestas ehdin päivittäisiltä touhuiltani aina kotiin katsomaan Tietä Avonleaan, joka tuli joskus keskellä päivää – viitenä kertana viikossa. Nykyisellään on hyvä jos tv:n ääreen ehdin viikossa kertaakaan yli kymmeneksi yhtäjaksoiseksi minuutiksi.

Jos joskus pystyinkin keskittämään päivästä ison osan omalle vartalolleni niin en enää. Tai varmasti voisin, onhan kiire ja ruuhkavuodet jonkinlainen tekosyy, mutta jostain syystä se, täydellisen rantakunnon metsästys, ei ole tuntunut niin tärkeältä kuin ennen. En sano, että olisin tyytyväinen itseeni näin mutten myöskään sano etten olisi.

Itseensä tyytymisen ei tarvitse tarkoittaa sitä että käpertyy tässä vaiheessa selityksen “ruuhkavuodet” taakse syömään suklaata kaksin käsin ja odottamaan parempia aikoija mutta se voi tarkoittaa sitä että täytyy hyväksyä ettei unelmien rantakunto ei häämötä heti ensimmäisen nurkan takana. Olen pitkin syksyä laihduttanut hitaasti mutta ehkä sitten sitäkin varmemmin. Toisinaan tahti on ollut niin hidasta että tuntuu ettei mitään edes tapahdu ja olen kyseenalaistanut omia motiivejani useampaankin otteeseen. Toisinaan on myös tehnyt mieli vain lopettaa ja todeta ettei tästä mitään tule. Mutta tulee siitä, joskus. Ihan niinkuin ensimmäiset syödyt suklaat eivät heti näy vyötäröllä niin eivät ne ensimmäiset syömättä jätetytkään näy. Ja onhan tässä tapahtunut jotain, ruuhkavuosista huolimatta.

muutos

Silloin dieetti ei pitänyt

Jokainen laihduttaja tietää sen tunteen kun järki sanoo ”ei” mutta jostain syystä kuitenkin nappaat kassajonossa odottaessasi sen Snickersin ja viskaiset liukuhihnalle muiden ostosten sekaan.

snickers

Miten se sinne joutui? Se joutui sinne koska minun oli nälkä. Kun oma ateriavälini venyy turhan pitkäksi niin alkaa vähän kaikkea tehdä mieli. Aina siihen ei tarvita edes ohjeenmukaista kolmeakaan tuntia vaan joskus se kaiken himoitseminen alkaa jo aiemmin. Jos edellinen ateria ei ole ollut kovin ravitseva niin nämä himotukset voivat alkaa jo heti ruokailun jälkeen. En vieläkään ole ihan varma miksi ihmeessä valitsin eilen sen Snickersin varsinkin kun kädessäni oli jo kerran proteiinipatukka, joka tuossa tilanteessa olisi ollut varmasti fiksumpi vaihtoehto riippumatta siitä minkälainen patukka olisi ollut kysessä.

Nälkä on ehkä oikeasti, ainakin omalla kohdallani, se suurin yksittäinen tekijä siihen miksi dieetti ei pitänyt. Joskus saattaa nimittäin olla niinkin että vaikka olisin sinä päivänä syönyt fiksusti niin edellispäivä on mennyt vähän miten sattuu. Ja tätä energiakatoa elimistö kaiketi sitten pyrkii paikkamaan seuraavana päivänä. Olen pitänyt muutaman päivän aja ruokapäiväkirjaa ja valitettavasti huomannut että olen toisina päivinä syönyt aivan liian vähän. Ei ihme että välillä väsyttää. Ei ihme että välillä kaivelen kaappeja etsien mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa. Ei ihme että välillä kaupan kassalle päästyäni olen puolivahingossa heittänyt muiden ostosten lomaan jotain mitä ei olisi pitänyt.

Jillian Michaels kirjoitti joskus jossain kirjoistaan ettei laihtumisen epäonnistumisessa ole kyse tahdonvoiman puutteesta vaan ihan jostain muusta. Taidan olla samaa mietä. Harvoin sitä nimittäin täydellä vatsalla tekee mieli syödä kaikkea mitä ympärillä on saatavilla. Joskus toki, mutta harvemmin. Ja tämän sanottuani, taidan mennäkin syömään jotain ennenkuin tätä orastavaa nälkää ei pysäytä enää mikään muu kuin kasa kaikkea korkeaenergistä.