Pala arkea ja arkisia ajatuksia

En tiedä olenko sanonut jo aikaisemmin mutta mitään, minkä voi tehdä nyt, ei pitäisi minun tapauksessani jättää myöhemmin tehtäväksi. Se on nimittäin vähän sama asia kuin sen ”täydellisen hetken” odottamisen kanssa, ei sitä koskaan tule. Koskaan ei ole sen parmpi hetki kuin juuri nyt oli sitten kyse melkein mistä tahansa. Tällä kertaa kyse on ollut blogaamisesta, joka on antanut odottaa muutaman päivän ajan sitä täydellistä hetkeä, mitä ei (yllätys, yllätys) koskaan tullut. Eikä sellainen ole käynnissä siis nytkään mutta päätin että tänään kirjoitan asiaa vaikka tikusta ja hyvällä vauhdilla ollaan kohti sitä menossa.

Tyypillinen päiväni on aika pitkälti seuraavanlainen ja luulen että perusperiaatteiltaan se noudattelee tyypillistä arkea jokaisen työssäkäyvän aikuisen kohdalla.

05.00 Herätys

sali, suihkut sekä töihinlähtö

8-16 Työpäivä

töistä päiväkodin kautta kotiin, ruokailu ja sen siivoamiset ja mahdollisesti lasten harrastuksiin lähtö/ kaupassakäynnit/ muut menot

19.00 Iltarauhoittuminen alkaa

iltapalat, pesut ja pisut sekä iltasiivoilut ja seuraan päivän valmisteleminen

21.00 Oma ajatuksenjuoksuni pysähtyy (jollei ole pysähtynyt jo aiemmin)

Meillähän eivät lapset ole koskaan olleet mitään aikasen illan torkkujia. Olen liian usein ajatellut etä talon hiljennyttyä, asetun koneen äärelle blogini pariin. Ja ihan yhtä monena kertan olen huomannut että olen jo siinä vaiheessa liian väsynyt minkäänlaiseen ajatustyöhön. Nykyään se ketä eniten iltaisin nukuttaa taidan ollakin minä ja  yöunet kutsuvat usein yhtäaikaa lasten kanssa. Tai jos en ihan nukkumaan niin jonkinlaista iltakoomailua on ainakin havaittavissa ja yhdeksän jälkeen on oikeastaan aika turha odottaa saavansa minusta kovinkaan älyllistä seuraa.

Tuntuu hassulta väittää että olisi ollut viime aikoina jotenkin liian kiireinen kun ei ole tehnyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Toki pikkulapsiperheessä sinä samana ”vapaa-aikana”, missä aikuisten taloudessa on tarve huolehtia vain itsestään, on esimerkiksi pesulla käyntiin varattava aikaa myös niille pienemmille. Lasten kanssa kaikki ei muutoinkaan mene aina kuin oppikirjoissa, niin yksi pesu voikin yhtäkkiä muuttua koko illan kestäväksi episodiksi. Ja kun se kerrotaan kolmella, on jo aika suuri todennäköisyys että joku heittäytyy hankalaksi. Ja vaikka ei heittäytyisikään niin lasten tahti on lasten tahti, eli aikuiseen nähden aina hitaampi, milloin aikaa kannattaa varata hieman enemmän.

Ihan aina arjessa ei vain yksinkertaisesti ehdi uhrata ajatustakaan itseensä tai häiritseviin vatsamakkaroihin. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö mitään tapahtuisi, kyllä tapahtuu mutta lapsentahtisesti. Niillä vähän hitaammilla asekelilla, mitkä joskus vähän harhailevat, mutta mitkä kuitenkin palaavat aina oikealle polulle ja kulkevat koko ajan eteenpäin. Hitaasti, mutta eteenpäin.

Mitä minä haluaisin oikeasti sanoa?

Jos analyytiikkaa seuraa niin blogini luetuimpia juttuja ovat erilaiset omaan kroppaprojektiini liittyvät jutut. Siis juurikin ne, joihin blogin nimikin, My Project:Me, viittaa. Jos siis olisin oikein viisas ja haluaisin menestyä blogini kanssa niin kirjoittaisin vain näistä jutuista mutta tiedättekö mistä minä ihan oikeasti haluaisin kirjoittaa? Lastenvaatteista. Haluaisin kirjoittaa siitä kuinka nykyään aina ensimmäisenä, jos lastenvaatteita olen ostamassa, käyn katsomassa Zaran valikoiman. Ainakin juuri tällä hetkellä niiden tyyli miellyttää omaa silmääni eniten, koko- ja ikäluokasta riippumatta, eikä hintakaan ole paha. Itseasiassa osa tuotteista on jopa edullisempia kuin esimerkiksi Hennesillä, mitä moni ehkä pitää myös lastenvaatteiden osalta erityisen edullisena.

Lastenvaatteiden osalta suosin myös paljon kierrätystä ja aina ajan salliessa kierrän enemmän kuin mielelläni erilaisia lastenvaatteisiin erikoistuneita käytetyn tavaran liikkeitä, sekä ihan perus kirppareita, läpi. Toisinaan onnistaa, toisinaan ei. Lisäksihän paljon hyvää tavaraa liikkuu käytetynä erilaislla facebookkirpuilla ja muilla netin kauppapaikoilla. Aikaa tämä toki vie uutena ostamista enemmän mutta ehkä tämä kirppistelykin on eräänlainen harrastus sillä jotain koukuttavaa siinä hommassa on. (Eikä kyse ole vain säästetyistä euroista, mikä toki on oma positiivinen asiansa sekin).

Harvemmin kuitenkaan kirjoitan näistä koska niitä juttuja ei lueta. En usko että ne jäävät lukematta koska aihepiiri ei itsessään olisi kiinnostava, se ei välttämättä vain ole kiinnostava tämän blogin lukijakunnalle. Enkä yhtään ihmettele sillä se, joka etsii itselleen laihdutusinspiraatiota tai kanssatukea, ei ehkä ihan ensimmäisenä kaipaa myös pukeutumisinspiraatiota lapsille. Vaikka kuinka siis kirjottaisi omasta elämästään sekä siihen liitttyvistä asioista niin jonkinlainen punainen lanka olisi hyvä olla olemassa. Tai näin ainakin itse ajattelen jos mielikuvissani hyppäisin sellaisen henkilön saappaisiin, joka ensimmäistä kertaa blogiini sattuu eksymään. Kirjoittajana olisi toki ihanaa kirjoittaa juuri siitä mistä milloinkin sattuu huvittamaan, ja tavallaanhan se olisi myös minun oikeuteni, mutta haluan kuitenkin ajatella myös lukijaa ja olla tarjoamatta liian sillisalaattimaista kokonaisuutta. Tämä silläkin uhalla että toisinaan on välipäiviä kun mitään projektiini viittavaa ajatusta ei vain ole olemassa.

Tiedättekö muuten että otsikoin tämän tekstin ensin muotoon ”Kun laihduttaminen ei kiinnosta”. Ajattelin kuitenkin säästää otsikon jollekin toiselle kerralle sillä uskon että minulla on aiheen suhteen senverta ammennettavaa etten halua ”tuhlata” sitä otsikkoa tälle tekstille. Ja olisihan se ollutkin hieman harhaanjohtava kun postaus kuitenkin käsittelee enmmän bloggaamista, blogin sisällöntuottoa sekä niitä lastenvaatteita, joihin minulla on ollut jo jonkinaikaa jonkinlainen palo ja intohimo. Ja jos voin paljastaa niin se on ollut toisinaan jopa niin suurta että olen vakavissani harkinnut (tai ehkä kuitenkin lähinnä haaveillut) oman pienen Second hand-liikkeen perustamisesta lastenvaatteisiin ja -tarvikkeisiin liittyen. Tämä kaikki on saanut myös aikaan sen että olen miettinyt (jälleen) erillisen perheblogin perustamista mutta kahden erillisen blogin ylläpito, täyspäiväinen työskentely ja lasten harrastukset eivät vain millään sovi samaan yhtälöön. Tai sitten kaikki pitäisi vain ympätä yhteen paikkaan, kuten tänään, mutta onko se järkevää – ei välttämättä (kuten ylempänä pohdiskeltu).

Tälle tekstille ei ehkä tule koskaan minkäänlaista loppua, ellen minä sitä tähän erikseen tee.  Niinpä totean vain että aika ketterästi yksi lastenvaatteisiin liittynyt ajatus eskaloitui laajemmaksi ja hieman aihettaan syvällisemmäksi pohdinnaksi bloggaamisesta. Mutta sitä minä ilmeisesti juuri nyt halusin sanoa (ja jakaa melkoisen määrän ennalta julkaisemattomia, lasten tai lasten vaatekuvia, matkan varrelta).