Retkikohteena Suomenlinna

Suomenlinna on varmasti jokaiselle pääkaupunkiseutulaiselle tuttu retkikohde. Itse ainakin muistan koululaisena tehneeni useammankin luokkaretken linnoitettuun saareen, jossa sittemmin olen käynyt ihan itseksenikin yhdessä ystävien kanssa. Edellisestä vierailukerrasta oli kuitenkin ehtinyt kulua jo tovi, tai ainakaan en muista että olisin lasteni kanssa siellä ennen tätä käynyt. Samalla tämä aloittaa uuden postaussarjan, Lasten matkassa, mikä tulee käsittelemään erilaisia nähtävyyksiä tai puuhasteluja lähinnä lapsiperheen näkökulmasta katsottuna. Osa vinkeistä toki soveltunee myös muuhun käyttöön ja ainakin Suomenlinna tarjoaa ihan mukavan miljöön myös romanttisille treffeille.

Lasten kanssa liikkuessa jo itse matka on jännittävä, sillä saareen ei pääse kuin lautalla. Suosituin matkustustapa taitaa olla HSL lautta, johon kelpaa tavanomainen HSL:n matkalippu ja jolla vaunuissa tai rattaissa pientä matkaajaa kuljettava aikuinen pääsee kyytiin veloituksetta.

Rattaat/vaunut ovat monellakin tapaa helpottava tekijä mutta on hyvä tiedostaa että kaikkialle niiden kanssa ei pääse kulkemaan. Meillä kuitenkin rattaat oli matkassa mukana ja niissä kulki mukavasti myös evästauon muonavarat sekä sateen varalta tarvittavat suojavarusteet. Suomenlinna onkin aurinkoisella säällä mitä ihanin eväsretkokohde ja sieltä löytyy myös lokkisuojaisa katettu taukotila tätä nimenomaista tarkoitusta varten. Jos omat eväät eivät ole mukana niin toki erilaiset kahvilat ja ravintolat auttavat nälkäisiä matkaajia mutta hintatasosta en tiedä.

Parasta lapsille ja lapsenmielisille taitaa olla linnan muurien sisälle kätkeytyvät tunnelit. Jos niissä mielii käydä on matkassa hyvä olla taskulamppu mutta myös kännykästä löytyvä taskulamppu rittää valaisemaan pimeimmässäkin kolossa senverta että näkee mihin askeltaa. Jos näinhin salakäytäviin mielii, tulee rattaat/vaunut jättää ulkopuolelle odottamaan. Sama taitaa koskea Suomenlinnasta löytyvää sukellusvenettä, jonne alle kouluikäiset tutustuvat maksutta. Meidän vierailumme venähti senverta myöhäiseksi että joudumme saamme tehdä uuden vierailun vain ja ainoastaan tutustuaksemme myös sukellusveneeseen. Lisäksi alueella on pieni leikkipuisto, uimaranta, lelumuseo sekä toki kiivettävää, käveltävää ja kavuttavaa kaikenikäisille.

Lautalla sekä Suomenlinnan infopisteessä on tarjolla ilmainen kartta, joka opastaa saarilinnoituksen läpi esteetöntä, sinistä, reittiä. Meillä esikoinen otti kartanluvun kuniatehtäväkseen mutta samat siniset opasteet ohjaavat myös saarella jos kartanluku kaipaa lisäapuja. Jos sää suosii niin seuraavalla kerralla harkitsen vakavasti myös opastetulle (lasten)kierrokselle osallistumista, sillä olisi mielenkiintoista oppia vähän enemmänkin tästä Unescon maailmanperintökohteesta. Oli lapsia tai ei, niin minusta tämä oli ainakin mielenkiintoinen ja kaunis päiväretkikohde. Sekä sokerina pohjalla, käytännössä ilmainen (tai ainakin lähes ilmainen).

Olisiko sittenkin pitänyt?

Olisiko sittenkin pitänyt lähteä treenaamaan? Kello on nyt tätä tekstiä kirjoittamaan aloittaessani puoli kymmenen illalla enkä enää kyllä lähde mihinkään koska muuten yöunet venyvät tiesminne asti ja aamusta odottaa kuitenkin aikainen herätys. Haluan jakaa kanssanne ihan tavanomaisen päivän sekä esimerkin siitä, minkälaista suunnittelua yksinkertainen treenaamaanlähteminen voi helposti lapsiperheessä aiheuttaa.

Heräsin tänään aamusta edelleen hieman tönkkönä lauantaisen koko kroppaan kohdistuneen treenin jäljiltä. Aamusta ajattelin etten todellakaan ole lähdössä minnekään mutta päivän aikana mieli kuitenkin muuttui. Tiesin ettei avopuolisoni ole töiden jälkeen kotona kuin vasta yhdeksän maissa ja ajattelin että lähden lasten kanssa iltapäivästä reippaalle kävelylenkille, johon yhdistän  pienen kuntopiirin. Treenisuunnitelmani sai kuitenkin valtavasti vastustusta ja tuumasin että tämän taistelun taidan hävitä ihan suosiolla. Haluan kuitenkin pystyä nauttimaan treeneistäni, ja kovaäänistä vastarintaa pitävä kolmikko ei ole osa sitä ajatusta. Yritin kyllä kepillä jäätä muutamaan otteeseen mutta tuloksetta. Kaikenlisäksi sääkin vaikutti olevan minua vastaan ja vähän väliä kuuntelin ulkoa rankemman sateen ääniä.  Tuumin että katson salille lähtöä sitten kun puolisoni tulee kotiin.

En tosiaan koskaan lähtenyt. Kylvetin lapset ja kävin itsekin pesulla, minkä yhteydessä totesin että olkoon nyt tällä erää.  Olisiko kuitenkin pitänyt? Vaikka tiedän varsin hyvin ettei yksillä treeneillä ole minkään valtakunnan merkitystä niin siltikin hieman harmittaa etten lähtenyt silloin heti yhdeksältä kun se mahdollisuus oli – olisinhan kohta jo nimittäin takaisin kotona ja aikaselvästi edelleen hereillä.  Onneksi on aina huominen.