Odottamaton blogitauko

Tuntuu että edellisestä blogipostauksesta on ikuisuus. Yksi välipäivä muuttui päiviksi ja päivät viikoiksi. Yhtäkkiä oltiinkin tilanteessa, missä olen edelliskerran julkaissut mitään noin kuukausi sitten. Kuukauden hiljaisuus blogiskenessä on ikuisuus. Ammattiblogaajan tehtävä on aktiivinen sekä säännöllinen päivitystahti ja sosiaalisen median monipuolinen hyödyntäminen. Ja vaikka ei ihan ammattiblogaaja olisikaan, niin koen että kaltaiseltani, portaalin alla julkaisevalta semiammattilaiselta, odotetaan ihan samoja asioita. Toki mitä harrastepohjaisempi blogi, sitä enemmän epäsäännöllisyyttä annetaan anteeksi mutta yhtäkkinen kuukauden hiljaisuus on jo aika anteeksiantamatonta.

Blogin päivittäminen on ollut mielessä useasti ja olen jopa istunut tietokoneen äärelle muutamana kertana. Päivittäminen on kuitenkin jäänyt koska en ole halunnut antaa turhaa lupausta sen suhteen että myös seuraavana päivänä olisi tarjolla mitään uutta. Tänäänkin olisin voinut kirjoittaa kuulumisia, kuin ei mitään olisi koskaan tapahtunut. Olisin voinut aloittaa pärisyttävällä kotitreeniohjeella pitkän tauon jälkeen mutta halusin esittää julkisen anteeksipyyntöni juuri sinulle, joka olet viimeisen kuukauden aikana käynyt katsomassa että eikö ihan oikeasti mitään uutta tekstiä ole tullut julkaistua. Pahimmillaan pitkät tauot ja epäsäännöllinen päivittäminen voidaan kokea lukijan epäarvostukseksi ja juuri siitä syystä halusin tämän postauksen julkaista. En halua selitellä syitä hiljaisuudelle vain siksi että niin odotetaan tehtävän vaan puhtaasta arvostuksesta sinua, lukijaani, kohtaan.

Jokaiselle meistä sattuu ja tapahtuu elämän aikana – on erilaisia ajanjaksoja. Blogimaailmassa kuukauden tauko on iäisyys mutta toisissa asioissa vuoden mittain väli voi tuntua silmänräpäykseltä . En voi esimerkiksi uskoa että siitä on jo vuosi kun julkaisin tämän tekstin. Ihan oikeasti, kokonainen vuosi. Muistan sen päivän ja ne tunnetilat edelleen vahvasti. Enkä ihan jaksa uskoa sitäkään että vuosi sitten perheen pienin vielä vietti aikansa lehtikasassa maaten tai korkeintaan konnatusasennossa notkuen kun tänävuonna tyyppi jo juoksee, hyppii ja kiipeilee minkä jaloistaan ehtii. Enkä ihan jaksa uskoa sitäkään että oli kulunut kymmenkunta vuotta kun viimeksi olin tavannut ammattikorkeakouluaikaista ydinkaveriporukkaa ennen viime viikonloppua. Muutamaa vuotta ja kymmenen lasta myöhemmin siinä me olimme, ihan niinkuin silloin parikymppisinä – kasvoilta päivääkään vanhenemattomina. Yhtäkkiä yhden kuukauden hiljaisuus ei olekaan enää niin pitkä aika.

Arjen pyörteissä ja ajatuksia lajittelusta

Joskus elämä vain vie mennessään ja tällä viikolla minulle on käynyt juurikin niin. En ole kadonnut mihinkään, minulle ei ole sattunut mitään tavanomaisesta poikkeavaa enkä ole myöskään tietoisesti jättäytynyt blogin parista mihinkään. Joku joskus minulta kysyikin että miten ihmeessä pystyn täysipäiväisenä työntekijänä ja pienlapsiperheen pyörittäjänä harrastamaan ja pitämään vielä yllä jokseenkin säännöllisesti päivittyvää blogia – no en aina näköjään mitenkään.

Vaikka kirjoitin aluksi ettei tämä viikko ole ollut millään tavalla poikkeuksellinen niin yksi pieni ero siinä on moneen muuhin aiempaan ollut: Olen perinteisen toimistotyön sijaan ollut enemmän fyysisessä työssä. Kyse ei ole ollut siivoamisesta kummemmasta tai raskaammasta hommasta mutta voin sanoa että kaltaiselleni konttorirotalle jo tällä on ollut selkeä ero siihen tuntumaan kaipaako illalla vielä jotain lisäliikuntaa vai ei. Voin sanoa että ei ole tullut kaivattua. Samalla olen miettinyt sitä että yhden tunnin treeni ei korvaa päivittäsitä kahdeksan tunnin kevyehköä liikkumista mopin, imurin ja rätin kanssa. Toki molemmille on paikkansa ja kehonmuokkausta ei pelkällä siivoamisella varmasti saa aikaan mutta terveyttä ylläpitävään liikuntaan se riittää varmasti enemmän kuin hyvin. Juttelinkin itseasiassa erään kollegani kanssa, joka on ollut enmmän suorittavassa työssä kuin minä, äitiyslomani aikana tehdystä Firstbeat-mittauksesta. Meillä tosiaan oli työnantajan puolesta mahdollisuus suorittaa Firstbeat- hyvinvointianalyysi, missä kolmen vuorokauden ajan pidetään antureita, jotka mittaavaat kokoajan tekemistäsi – niin aktiivisuutta kuin riittävää lepoakin. Tulosten perusteella ainakin kollegalleni oli päivittäisessä tekemisessä terveyden ylläpidon kannalta ihan riittävästi aktiivisuutta. Toivon että tämä mahdollisuus mittaukselle tuli vielä uudestaan sillä sen verta mielenkiintoiselta se kuulostaa.

Liikkuvampi ja fyysisesti raskaampi työ on ollut ihan tervetullutta ja mukavaa vaihtelua peruspäivittäiseen tekemiseen.  Voin myös sanoa, käsi sydämellä, että tämä taas muistutti arvostuksesta jokaista puhtaanapidon ammattilaista kohtaan ja on todella surullista millaisena itsestäänselvyytenä moni yleistä siisteyttä ja puhdasta katukuvaa pitää. Olen vuosia ihmetellyt esimerkiksi erästä kotini läheistä leikkipuistoa, jonka varsinkin kesäaikaan valloittaa illasta nuoriso. Leikkipuistossa on useampikin roskis mutta silti tyhjät energiajuomatölkit, sipsipussit ja muut roskat löytyvät suurimmaksi osaksi jostain muualta. Tai katukuvassa kun kävelee niin mikä saa ihmiset sylkemään purkkansa maahan vaikka roskis varmasti löytyisi jostain lähistöltä? Ja kuka on se idiootti, joka vie omat romunsa ja roskansa jonnekin luontoon? Jokainen on varmasti nähnyt omalla asuinalueellaan niitä paikkoja ja metsänreunoja, joihin joku on tuonut oman rikkinäisen tuolinsa, tietokoneensa tai vaikka hajalle menneen pakastimen. Ensinnäkin elektroniikkaromun saa viedä ihan ilmaiseksi esimerkiksi kierrätyskeskukseen tai Sorttiasemalle. Mielestäni myös huonekalujen tai muiden isojen roskien ja romujen vienti sorttiasemalle pitäisi olla ilmaista ja rahoittaa jotenkin muutoin kuin maksamalla tavaraa vietäessä. Luulisi jäteveroon tai johonkin muuhun maksuun pystyttävän lisätä senverta pieni nimellinen korotus, mikä kattaisi jäteasemille vietävän romun sen sijaan että se jäisi luontoon, minkä moni varmasti tekee juurikin siksi että niiden sorttiasmalle vieminen maksaa. Samalla vaivalla se liikkuisi suoraan oikeaan paikkaan, ainakin jos se olisi ilmaista.

Kaikki alkaa kuitenkin niistä pienistä teoista; Siitä että kotona viedään roskat roskiin; Siitä että roskat lajitellaan; Siitä että aina kun mahdollista kierrätetään. Kaikkea ei tarvitse aina ostaa uutena ja hyväkuntoisen tavaran voi laittaa itsekin kiertoon. Jos itse ei jaksa myydä, on myös paljon tahoja jotka ottavat lahjoituksina käyttökelpoista tavaraa vastaan. Pienillä teoilla on tässäkin merkitystä ja jos jokainen tekee parhaansa, saadaan aikaan mittavia mahdollisuuksia niin puhtaamman tulevaisuuden puolesta kuin uusiokäytönkin suhteen.  Meille kuitenkin tarjotaan lajittelun mahdollisuus ja se tehdään vielä kaikenlisäksi suhteellisen helpoksi.