Keinulankku

Lasten myötä, sitä on löytänyt itsensä mitä ihmeellisimmistä paikoista treenaamasta. Mielikuvitus on useasti päästettävä valloilleen kun käytettävä välinearsenaali ei aina ole ensisijaisesti treeneihin tarkoitettu. Yksi tällainen esimerkki on ihan tavallinen keinu, jota vasten lankuttaminen siirtyy ihan uusiin sfääreihin. Epävakaa, huojuva alusta pakottaa hallitsemaan keskivartaloa (ja myös käsiä) ihan uudella tavalla.

keinulankku_1

Mitä kauemmas käsiä työntää, kuitenkaan menettämättä pitoa keskivartalosta, sitä rankempi liike on. Kuvastakin huomaa että oma asento ei enää tässä venytetyssä lankussa ole ihan ihanteellinen. Sivulankkuja en ole uskaltanut lähteä testaamaan mutta eiköhän nekin onnistuisi JOS keskivartalossa on vain tarpeeksi poweria.

keinulankku_2

Ulkotreeni lenkkipolun varteen

Kesää on vielä jäljellä ja ulkotreenit edelleen varteenotettava vaihtoehto. Tämä vaunulenkin lomaan asettuva kuntopiiri on omaan treenirepertuaariin melko uusi tulokas ja olen sen tehnyt vasta muutamia kertoja. Minut tämä yllätti rankkuudellaan, vaikka homma näennäisesti keveältä näyttääkin. Kierroksia on tuttuun tapaan viisi ja toistoja tehdään kymmenen. Jos kyseessä on vuorotahtiin tehtävä liike, tehdään toistoja molemmilla puolilla kymmenen. Tauko kierrosten välissä jokunen minuutti.

bulgarialainen

punnerrukset

bunnyhops

dipit

vatsat

askellus penkille

Kas tällainen treeni sinne lenkkipolun varteen testattavaksi jokaiselle. Ja jos paukkuja vaan riittää niin penkillenousunhan voi korvata vaikka kymmenellä tasajalkahypyllä penkille. Myönnän suoraan että minusta ei tähän upgreidaukseen ole, ainakaan vielä.