Laihduttaja vai Laihduttelija

Jossain vaiheessa minut tunnettiin tietyissä piireissä laihduttaja-Jenninä. Olin saanut tämän lisänimen menestyksekkään laihtumistarinani ja  laihduttamisdraivini myötä. Laihduttaja-Jenni eteni määrätietoisesti kohti tavoitettaan; olla hoikempi ja hyväkuntoisempi. Asioita ei tehty hampaat irvessä mutta kuitenkin tosissaan. Ja parhaimmillaan laihduttamisessa on kyse juurikin tästä – määrätietoisesta etenemisestä kohti asettamiaan tavoitteita niin päivä- viikko- kuin kuukausikin toisensa jälkeen.

Nykyisin taidan olla laihduttaja-Jennin sijaan laihduttelija. Siinä missä laihduttajalla on selkeä visio ja missio, on laihduttelijalla vain visio. Hyvin usein tiedetään kyllä mitä haluttaisiin ja saatetaan jopa tietää miten se tavoite saavutettaisiin mutta se itse suorittaminen kuitenkin ontuu. Laihduttelija voi olla kuin tuuliviiri, joka tänään tekee paljon ja huomenna ei juuri mitään. Tai tänään hän etenee jonkinlaisella suunnitelmalla ja vaihtaa suuntaa ihan lennosta bongattuaan naistenlehdestä taas sen parhaimman laihdututusohjeen ikinä. Tai sitten kuuluu klassinen lause, mihin sisältyy jokin seuraavista: mutku, sitku, noku tai huomenna sitten.

Tähän pienimuotoiseen pohdintaan minut herätti KG 1/2013 lehdestä selailemalla silmiin osunut virke: ”Kuljemme samoja polkuja siitä huolimatta, että ne eivät vie sinne, minne haluaisimme mennä”. Ensimmäinen ajatukseni oli että kuinka tyhmä täytyy olla ettei huomaa kulkevansa kehää. Siis vähän niinkuin kärpänen, mikä ei vain tajua lasin läpi lentämisyritysten sijaan kulkea sinne missä käy pieni tuulenvire ja lentää takaisin vapauteen. Ja siinä hetkessä päässäni välähti jonkinlainen valo. Miksi tosiaan toistaa samoja virheitä kerta toisensa jälkeen? Miksi syödä tänäänkin välipalan sijaan pari riviä suklaata? Miksi tehdä typeriä valintoja kun todellisuudessa tietää niin paljon paremmin?

Tosielämän esimerkkien ei tarvitse olla ihan niin radikaaleja kuin tekstissä on annettu ymmärtää. Laihduttaminen, oikein toteutettuna, voi, ja pitää, olla ihan mukavaa puuhaa. Laihduttamisen ei tarvitse tarkoittaa dieettiä, vaan uusien asioiden opiskelua. Laihduttelun ei vastaavasti tarvitse tarkoittaa epäonnistumista tai jojoilua mutta jonkinlaisena iksuisuusprojketina sitä voidaan varmasti pitää. Kun tulosta ei oikein tule, voi fokus tekemiseen kadota ja lopputulos viedä joko hitaasti eteenpäin tai hitaasti takaisinpäin – riippuen tekeekö pitkässä juoksussa enemmän parempia- vai vähän huonompia valintoja.

Vai mitä te olette mieltä? Tai ehkä vielä tärkeämpää on kysyä saitteko ajatuksesta kiinni? Onko laihduttelu ja laihduttaminen kaksi eri asiaa? Kumpaan sinä kuulut (jos kuulut)?

Syksyn Bikini Challenge alkoi eilen

Eilen tosiaan starttasi Fitfarmin syksyn Bikini Challenge-valmennus. Joku saattaa ehkä muistaa että muutama vuosi takaperin otin osaa samaiseen valmennukseen. Jaoin tuolloin aika aihkerasti kokemuksiani ja ajatuksiani valmennukseen liittyen ja ne löytyvät kaikki blogiarkistosta kategoriasta bikini challenge.

Tämän syksyn osalta kyseinen valmennus siis starttasi eilen mutta päinvastoin kuin nyt ehkä voisi olettaa, en ole mukana. Harkitsin kyllä osallistumista ihan tosissani. Olen jo jonkinaikaa kaivannut jonkinlaista uutta draivia ja tavoitteellisuutta tekemiseen ja mietin josko tällainen etävalmennus olisi ollut siihen riittävä. Ja on myös myönnettävä että valmennuksen mainoksina toimivat tosielämän muutoskuvat houkuttivat. Vaikka jokainen valmennus on hieman erilainen, niin uskoisin perusperiaatteen pohjalla olevan sama – ja omakohtaisista kokemuksista tiesin että se toimii. Jos vain ohjeita noudattaa.

Jos. Ja juuri siitä syystä päädyin ratkaisuun olla osallistumatta (vaikkei se vieläkään suinkaan myöhäistä ole. Valmennukseenhan on mahdollista osallistua vielä kaksi viikkoa virallisen aloituspäivän jälkeen). Motivaation ja sitoutumisen tavoitteita tukevaan toimintaan (oli se sitten ruokavalio tai treeni) tulisi aina olla lähtöisin itsestä. Epäilen vahvasti tämänhetkistä sitoutumismahdollisuuttani – tai peräti jopa sitoutumishalukkuuttani. Ajatus siitä, että minulla olisi tarkka ruokavalio, mitä noudattaa, tuntuu aivan liian kaukaiselta. Vaikka varmasti lipsuminen silloin tai tällöin ei olisi mahdollisten tulosten kannalta katastrofaalista, niin tuntuu ajatuksena typerältä ottaa osaa johonkin sellaiseen, mihin ei lähtökohtaisesti aio sitoutua täysillä. Ja siitä syystä jättäydyin valmennuksen ulkopuolelle.

Olen sitäpaitsi ihan varma että se kaikki, mitä muutos vaatii, löytyy jo minusta itsestäni. Jos vain sitä ihan oikeasti haluan. Ja jos elämäntilanne sen sallii. (Ja ehkä tähdetkin voivat olla suotuisassa asennossa). Vaikka valmennus varmasti loistava olisikin, ja vaikka nopeat tulokset kuinka paljon houkuttaisivatkin, niin ehkä tämä omantahtinen etenemeinen (tai paikallaan olo) on kuitenkin tällä hetkellä parempi, ja ennekaikkea kauaskantoisempi, vaihtoehto.

Kas tässä, hieman oman päänsisäistä pohdintaa viimeisimmiltä päiviltä. Onko joku teistä lukijoista ehkä ottanut valmennukseen osaa? Joko tähän vasta alkaneeseen tai aikaisemmin? Tai ehkä olet ajatellut että osallistut mutta et kuitenkaan sitä ole tehnyt. Miksi?