Laiskan treenaajan unelma

Kiireisen arjen pelastus ovat pikatreenit, jotka voi tehdä missä vain ilman tavatonta välinearsenaalia. Vaikka minusta jotenkin tuntuu, että 15-20 minuutin superrykäisytreenien kultakausi on jo vähän ohi, niin niille on silti paikkansa. Ei aina ole aikaa täystunnilliselle – silloin treenataan siellä missä ollaan ja siten miten pystytään.

30ds1
kuukausi takaperin pystyi vielä ihan hyvin treenamaan ulkosalla

Tällaisia treenejä voi kehitellä itse, katsoa ohjeita blogeista tai netistä ylipäätään tai sitten voi tehdä kuten minä viimeaikoina – jumpata mukana. Tasaisin väliajoin tunnun löytävän uudestaan viiden vuoden takaisen rakkauteni – Jillian Michaelsin jumpat. Olen treenaillut satunnaiseti 30 Day Shred –ohjelman mukaisesti ja vaikka pidän itseäni kohtalaisen kuntotason omaavana, niin kyllä nämä vain saavat hien edelleen pintaan. Tehokasta siis on.

Treeniaikaa on hyvä varata noin 30 minuuttia vaikka aika todellisuudessa hieman lyhyempi onkin. Puolen tunnin aikana lämmitellään, tehdään lihaskuntoliikkeitä omaa kehoa ja käsipainoja apuna käyttäen, nostetaan sykettä ja rutistetaan vatsaa piukaksi sekä lopuksi vielä vähän venytellään. Vaikka koko homman voisi tehdä itsenäisestikin niin onhan se nyt helppoa vain seurata perässä ja antaa jonkun muun huolehtia siitä että paljonko niitä toistoja tulee.

30ds

Ohjelmat löytyvät Youtubesta (kiitos nykyaika!) ja ne voi siis helposti tehdä missä vain kunhan vain omaa jonkinlaiset käsipainot. Jos siis tuntuu että ei itse saa itsestään mitään irti, tai haluaa muuten vaan päästä helpommalla, niin tässä on todellinen laiskan treenaajan unelma – senkun vain laittaa ohjelman päälle ja seuraa perässä.

Etenemisiä, mittatuloksia ja vatsalihaksia

Moi,

Aamuvirkku on illan torkku – tämä tuli todistetuksi eilen kun suurinpiirtein klo 20.30 nukahdin. Tästä syystä siis yksi välipäivä blogissa mutta kyllä on sanottava että pitkät yöunet olivat paikallaan ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan heräsin aamusta ennen lapsia. Mutta sitten asiaan, josta on pitänyt jo pidemmän aikaa kirjoittaa eli kuuden viikon mittaisesta vatsalihashaasteestani.

Ohjelmana käytin jo aikaisemminkin tekemääni Jillian Michalesin 6week6pack-dvd:tä, josta siis löytyy lisää tietoa esim. täältä. Ajatuksena kuuden viikon mittainen haaste kuulostaa helpolta ja lyhyeltä, varsinkin kun harjoituksen kesto kerrallaan on noin 30min. Itse treeni suositellaan tehtäväksi vähintään viitenä kertana viikossa jotta “dramaattisia tuloksia voi havaita”. Kuten sanottu, ei tämä ollut ensimmäinen  kerta kun kuuden viikon haasteeseen ryhdyn mutta ensi kertaa aiheesta dokumentoin tietoa (=kuvia). Lähtötilanne oli tämännäköinen:

lähtötilanne
lähtötilanne

Sinnikkäästi harjoitin puolituntiseni viitenä kertana viikossa lukuunottamatta kahta viimeistä viikkoa; Aikataulut eivät vain antaneet myöten. Kuten sanoin, puolituntisen luulisi saavan helposti ujutettua päivään mutta se ei aina ollut sitä. Lapset heräävät aina ensimmäisenä, ja heidän hereillä ollessaan ei minun jumpasta tule mitään. Iltaisin taas olin jo niin usein puhki koko päivästä että treenin jättäminen sinnekään ei ollut mielekästä. Päiväuniaika jäi minun ainoaksi järkeväksi mahdollisuudekseni ja ihan aina sekään ei siis onnistunut ja myönnän että tämä stressasi minua aika-ajoin.

suunnilleen puolivälissä mennään
suunnilleen puolivälissä mennään

Harjoitus on jaettu kahteen osaan, josta ensimmäistä tehdään kolme viikkoa ja seuraava vastaavasti toiset kolme. Kehitin omaa tekemistäni viikko viikolta siirtyen helpommin tehtävistä vaihtoehdoista haastavampiin tai käyttäen isompaa vastusta (käsipainoa). Sain tuntumaa vatsalihaksiini ja varsinkin ensimmäisinä päivinä ne olivat treenin jälkeen jopa kipeät.  Parasta koko ohjelmassa on ehkä se että se rasitti vatsaani vähän eri tavalla, kuin mitä itse teen. Ne useat eri variaatiot esimerkiksi lankusta, olivat selvästi tervetulleita sillä niin hyvä liike kuin se onkin joudun myöntämään skippaavani sen omissa treeneissäni ihan liian usein.

Minähän tein tämän kaiken ohella omaa saliohjelmaani +jumppia ihan normaaliin tapaan eli tämä vatsalihashomma oli vain pieni lisä kaikkeen muuhun. Se ovatko tulokset kiinni kuinka paljon ohjelmasta ja kuinka paljon kaikesta muusta jää ikuiseksi arvoitukseksi. Viimeksi tämä oli se nimenomainen rankka treeni ja nyt asian ollessa toisinpäin huomasin ettei tähän riittänyt aina ihan niin paljon energiaa kuin olisi ehkä pitänyt. Treeninä tämä on minusta edelleen hyvä, hiki tulee ja voin sen sanoa olevan joissain määrin jopa rankkaa. Toinen hyvä puoli on säännöllisyys – viidet treenit viikossa on oikeasti jo aika paljon.

viidennen viikon loppupuolella
viidennen viikon loppupuolella

kuva 2(52)

Oma huippuhetkeni osui viikolle viisi sillä kuudennen viikon puolivälissä vaihdoin maisemaa Heinolan suuntaan. Treeni jäi kesken, ruokavalio koki muutoksen lomaversioon ja homma tuntuu edelleen olevan sillä tiellä. Olisin varmaan tehnyt palattuani ekstraviikon tuota vatsalihashaastetta mutta ilmeisesti olen alitajunnassani piilottanut koko ohjelman sellaiseen paikkaan etten sitä enää vahingossakaan löydä (kyllä, minua alkoi jo kyllästyttämään koko touhu viimeisellä viikolla). Tässä alla vielä vertailuna alku ja lopputilanne.

Pieni on ero mutta on kuitenkin - millainenhan se olisi ollut ilman hölläilyjä?
Pieni on ero mutta on kuitenkin – millainenhan se olisi ollut ilman hölläilyjä?

Ei sinällään enää liity vatsalihashaasteeseen mutta kipusin tänään pitkästä aikaa myös vaa’alle. Viimeksihän olen mittailuja suorittanut tämän haasteen alkaessa ja nyt sitten vähän jälkijunassa tänään. Paino on noussut mutta jos uskomista mittatuloksiin on niin rasvaprosentti vastaavasti laskenut. Viime kerran tulokset löytyvät täältä

Paino nyt 59kg (viimeksi 58,6kg)
Rasvat nyt 22,4% (viimeksi 23,8%)

tilanne

kuva 3(36) kuva 2(51)
Edistymistä siis oikeaan suuntaan on ollut. Tämä siis siitäkin huolimatta että eilinen ruoka oli tämännäköinen ja voin sanoa ettei kyseessä ole mikään kevennetty kukkakaalipizza (jonka respetin käyn kirjaamassa ylös vielä tänään).

kuva 1(50)

Oma painoni ja rasvaprosenttinihan on keikkunut melkolailla samoissa lukemissa jo pitkään. Siispä olen melko varmana ottamassa osaa elokuun alussa alkavaan fitfarmin Bikini challengeen. Tiedön että moni lukija on  tämän ruljanssin käynyt läpi mutta onko kukaan osallistumassa tähän nyt alkavaan?