Lauantaihaaveita

Tämänpäiväisen harmauden keskellä olen haaveillut kesäisistä säistä. En tiedä onko kyseessä kaikkialla näkyneet matkamessumainokset (järjestetään 20-22.1)vai toissapäivänä vahingossa katsomani rantaloma TV-formaatti, mutta mieleni on halajanut kohti turkooseja vesiä. Kohti jaloissa polttavaa, valkoista rantahiekkaa. Kohti rantakatujen iloista puheensorinaa ja ruokaravintoloiden grillien tuoksua. Tahdon etelänlomalle!

turkki

palmu

alanya

Ja onko se oikeastaan ihmekään että mieli vetää palmupuiden alle kun olen viimeksi rantalomaillut vuonna 2010 Turkissa, josta kuvatkin ovat. Juuri nyt tuntuu että olisi aivan sama, minne se lomamatka kuljettaisi, vaikka Kanarialle, kunha siellä olisi se kesä, hiekkaranta ja etelänmenontunnelma. Täytyykin alkaa tutkailemaan olisiko netissä tarjolla matkalahjakorttien arvontoja sillä viisihenkisen perheen rantalomailu ei ihan edullisimmasta päästä ole..

Jotain mitä odottaa

Minusta on jo pidemmän aikaa tuntunut siltä, että kaikki ympärilläni olevat vain matkustelevat ja olen itse tyytynyt vain haaveilijan osaan. Erilaisia rantalomia olen katsellut matkatoimistojen kautta useammassakin vaiheessa, useista eri kohteista. Viisihenkisen perheen lomanvietto alkaa vaan olla jo melko tyyristä puuhaa varsinkin kun pienten lasten kanssa ei viitsi lähteä kokeilemaan onneaan ihan minkälaisiin olosuhteisiin tahansa. Vaikka olenkin aina ajatellut että oikeastaan pärjäisin lasten kanssa missä vain, missä on juokseva vesi ja oma wc, niin sen kerran kun ulkomaille asti lähden niin haluaisin kuitenkin voida nauttia helppoudesta. Ja siinä se hinta sitten pompsahtikin vaikkei viiden tähden all inclusivea olisikaan valitsemassa.

IMG_1196

IMG_0712

Lämpimät etelänlomat saavat siis vieläkin odottaa omaa aikaansa mutta johonkin sentään pääsemme. Skotlanti kutsuu perinteiseen tapaansa tänäkin vuonna ja koska matkan kesto on vähän reilun kuukauden päivät, ei jokaisena päivänä voi sataa. On hassua että vaikka matka toistuu vuosittain, on lähteminen silti aina yhtä ihanaa ja jokaisella kerralla on tullut koettua jotain uutta. Siksi odotan tätäkin matkaa ihan yhtälailla kuin mitä tahansa muutakin.

IMG_0104

IMG_3460

IMG_4525

IMG_4658

Lasten kanssa matkustettaessa on sitä paitsi ihan hyvä, että matkakohde on tuttu eivätkä apukädet ole koskaan pahitteeksi. Tällä kertaa aion lisäksi myös hyödyntää apukäsiä ja pyrkiä turistikäppäilyn lisäksi myös muuhun liikuntaan sillä ähistöltä nimittäin löytyy mahtavat lenkkimaastot sekä tehokkaaseen ulkotreeniin soveltuvia ”välineitä”. Ja koska onhan kyseessä kuitenkin samalla myös lomamatka, niin lomailtuakin tulee sekä tietysti herkuteltua.

IMG_4023

IMG_3633

IMG_3717

Ja jos Skotlanti on tuttu paikka sinullekin niin kerro ihmeess omat matkatärppisi, sijainnista riippumatta – kuukauden aikanahan ehtii nimittäin jo tarvittaessa vaikka kuinka pitkälle ;)