Mitä on sinun nykyisen ja unelmiesi vartalon välillä?

Omia heikkouksiaan on aina hieman pelottavaa myöntää. Ja uskokaa pois, ei se ole yhtään sen helpompaa julkiselle bloggaajallekaan. Siitäkin huolimatta aion jakaa kanssanne sen ajatuksen, mitä mietin tänään: ”Mitä on minun nykyisen ja unelmieni timmin keskivartalon välillä?”.

Vartaloni heikoin lenkki on ehdottomasti keskivartalo. Olen aina, tai ainakin koko niinkutsutun aikuisikäni, ollut melko tyypillinen omenavartalo. Jos joku paikka kropastani kerää itseensä sen kaiken ylimääräisen, niin se on vatsanseutu. Keskivartalo on myös se viimeinen paikka, mistä ylimääräinen rasva tuntuu katoavan. Enkä usko että kolme suhteellisen lyhyen ajan sisään ollutta raskautta ovat asiaa varsinaisesti helpottaneet.

Vaikka kiinteä keskivartalo ja tiukka kasipäkki eivät ehkä merkitse minulle enää yhtä paljon kuin joskus ennen, niin en kiellä, etteikö olisi hienoa omistaa sellainen vatsanseutu mitä ei tarvitsisi aina piilotella. Eikä tämä tarkoita siis sitä että täyttäisin kaappini tulevaisuudessakaan erilaisilla napapaidoilla mutta kaikki jotka jokseenkin keskivartalopyöreitä ovat, tietävät mitä tarkoitan kun sanon että olisi kiva ostaa joskus jotain sellaistakin vaatetta, mitä ei tarvitsisi aina miettiä vatsanseudun istuvuuden kannalta.

Niin mitä sitten on sen minun nykyisen (yllä) ja unelmieni keskivartalon välillä? Ruokavalio. En halua vähätellä liikunnan ja liikkumisen tärkeyttä mutta seharvoin riittää saavuttamaan toivottuja tuloksia. Minä jos kuka olen siitä melko hyvä esimerkki sillä olenhan liikkunut melko säännöllisesti jo pidemmän aikaa mutta jos joku on ontunut matkan aikana, niin ruokavalio. En sano että se on ollut retuperällään, onhan etenemistä kuitenkin koko ajan tapahtunut, mutta olisi varmasti tapahtunut enemmän jos se olisi ollut yhtä hyvällä mallilla kuin ne treenit. Tarina on muuten sama myös aloituskuvan kuvaparissa. Ei sitä turhaan sanota että vatsalihakset rakennetaan keittiössä.

ps. On pakko vielä mainita että artikkelin ensimmäinen kuva (kumpikaan) ei ole ihan tuore.  Toinen on otettu vain hieman ennenkuin plussasin viimeisimmän raskauteni (2015 kesä) ja timmimpi kuva joltain tätä aiemmalta ajalta, kuitenkin lastensaannin jälkeen.  Jälkimmäinen kuva sensijaan tosiaan tältä kesältä – edelleen vatsamakkaroineen.

 

Viisi dieettipäivää takana

Tässä vaiheessa iltaa voi jo todeta että viisi dieettipäivää on ehtinyt vierähtää. Optimisistesti ajateltuna sehän on jo melkein viikko ja pahimmat herkkuvieroituspäivät alkavat kohta olla takanapäin. Päätin tosiaan ottaa itseäni niskasta kiinni ihan urakalla ja kaivoin muutaman vuoden takaisia dieettiruokavalio-ohjeita esiin.

Mietin hetken aikaa että miksi tähän lähdin; Miksi aloitin dieetin. On sinäsä hieman ristiriitaista sanoa olevansa dieetillä, kun en kuitenkaan loppupeleissä dieettiajatusta kovin vahvasti kannata. En kuitenkaan koskaan ole ollut sitä ajatusta myöskään täysin vastaan ja olen blogissakin useaan otteeseen maininnut että joskus, mitä ruokavalioon tulee, tiukemmalle kurille on paikkansa. On totta, että perinteinen ajatus dieettaamisesta ei tuo koskaan pitkäaikaista tulosta. Dieetti, sellaisena kuin se usein tarkoitetaan, on lyhyehkö ajanjakso, missä tähdätään kohti tavoitteita hieman tavanomaista tiukemmin. Oli kyse sitten puolen vuoden superdieetistä, kymmenen viikon kisadieetistä tai vaikkapa häädieetistä niin kaikissa on loppupeleissä yhteistä se että on olemassa jokin tietty ajankohta, maali, mihin tähdätään. Ja sen ajanhan kuka tahansa jaksaa tehdä tavoitteidensa eteen mitä tahansa – välillä vähän hullujakin juttuja dieetin tavoitteesta riippuen.

Tämä minun dieettini on kuitenkin erilainen – Sillä ei ole dedlinea. Sen on ensisijaisesti tarkoitus palauttaa minut takaisin normaalin ruokavalion pariin. Saada minut selviämään sokerisumusta, jossa olen tainnut elää jo jonkin aikaa vaikken ole edes itse sitä huomannut. Saattaa minut takaisin säännöllisen ruokailun pariin ja opettaa minut erottamaan oikea nälkä ja valenälkä toisistaan. Saada minut siihen moodiin, missä ihan oikeasti jollain aikavälillä näkyy myös työn (ruokavalio ja treeni) tuloksia. Ja jos siihen tarvitaan alkuun vähän enemmän päättäväisyyttä ja kieltäytymisiä kuin loppuelämässä, niin olkoon näin.

Ja jos saan olla ihan rehellinen, en edes ole miettinyt mistä olen kieltäytynyt. En kertakaikkisesti koe vielä kieltäytyneeni mistään vaan päinvastoin, olen saanut syödä omasta mielestäni kaikkea mitä haluan. Toki, karkit, sokeriherkut ja valkoinen leipä loistavat poissaolollaan mutten ole vielä niitä ehtinyt kaivata. Ja jos jossain vaiheessa herkkuhimot tai muu ruoka alkavat vaivata liikaa omaa pääkoppaa, löyhennetään hieman narua sillä pakkomielteiseksi tai kielteiseksi en halua tämän homman muuttuvan. Mutta alkuun olen kuitenkin päättänyt olla tiukka, ihan jo vain senkin vuoksi että niitä nälkäsignaaleja ja muita tuntemuksia oppii ihan todenteolla kuuntelemaan. Viisi dieettipäivää takana ja valtakunnassa kaikki hyvin.