Ruokapäiväkirjaa

Ruokapäiväkirjan pitäminen on vaikeaa! Olen aina silloin tällöin ihastellut (ja salaa vähän kadehtinut) kuinka jotkut saavat esiteltyä viikottaisen ruokapäiväkirjansa yhä uudestaan ja uudestaan; Viikko toisensa jälkeen. Ajattelin että pystyn samaan ja niinpä maanantai-aamuna aloitin kuvaamalla aamupuuroni. ”Eihän se nyt voi niin hankalaa olla. Kuvaan vaan jokaisen ateriani”, ajattelin. Mutta jo välipalaan mennessä olin unohtanut koko jutun. Ehkäpä ensi viikosta sitten mutta sitä odottelessa ruokapäiväkirjani viime maanantailta.

Aamiainen: Puuroa vaniljaheralla ja marjoja

Lounas: Kanapastaa ja kasviksia

Välipala: Rahkaa ja marjoja (se mikä unohtui kuvata)

Päivällinen: Raejuustosalaatti ja ruisleipää

Iltapala: Rahkaa, persikoita ja muutama paahtoleipä

Kyseessä ei ole mikään ääriesimerkillinen päivä mutta jokseenkin suuntaa antava se toki on. Yhden päivän perusteella ei muutoinkaan voi kovin suurta analyysia tehdä sen suhteen miten joku syö tai on syömättä. Viikko, tai jopa kaksi, onkin jo sitten toinen juttu. Viikossa tai parissa näkee jo sen esiintykö esimerkiksi nälkävelkaa, mitä jonain toisena päivänä alkaa paikkailla syömällä lähes holtittomasti. Itse nimittäin ainakin olen vuosien varrella oppinut sen että kituutteleminen ei kannata ja nälkäisenä kärvisteleminen kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Samasta syystä ”repsahdusten” jälkeen ei pitäisi koskaan ajatella että nytpä vasta kevennänkin kun eilen tuli syötyä niin ja näin paljon. Ruokahimoja voisi muutoinkin ajatella enemmän jonkin asian oireena kuin itse ongelmana ja lähteä ehkä miettimään mistä ne ihan alunalkujaan tulevat. Enkä tarkoita nyt sellaista kertaa kun tapaat ystävää ja otatte ehkä leivokset kahvin kanssa, vaan niitä kertoja kun kotona yksin ollessasi, lasten mentyä jo nukkumaan, kaivat kaikki kaapit jos sieltä vain löytyisi joku jemmassa ollut karkkipussi. (teinköhän juuri pienen paljastuksen?)

Itse aiheeseen, ruokapäiväkirjaan, kuitenkin palatakseni niin en ole laskenut vuorokauden energiansaantia. En ole myöskään punninnut annoksia tai ole muutoinkaan miettinyt niitä sen enempää. Eihän esimerkiksi sellainen gurmee-ruoka kuin Raejuustosalaatti, ole muutakuin hätävara paremman puutteessa. Ei iskenyt annoskateus edes lapsille, jotka hyvillä mielin söivät edellispäivältä ylijäänyttä ruokaa mistä ei itselleni enää riittänyt. Tällaisina ”hädän hetkinäkin” yritän kuitenkin koostaa annokseni jokseenkin järkeväksi sisältäen aina kasviksia, proteiininlähteen sekä hiilareita että rasvaa. Yhdestä päivästä ei  tosiaan tavattoman suuria johtopäätöksiä kannata vielä vetää eikä varsinkaan ajatella että tämä malli olisi jotenkin erityisen ideaali. Ehkä minä vielä joskus saan sen kokonaisen viikon dokumentoitua. Sitä siis odotellessa.

Mietinpä vaan

.. Että miten herkullisen makuista ihan tavallinen ruoka voikaan olla. Vaikka aina välillä kehunkin kuinka taivaallisen hyvälle irttarit saattavat maistua niin kyllä se hohto niistäkin katoaa kun tarpeeksi usein syö. Ja ihan sama se on kaiken muunkin kohdalla. Vaihtelu virkistää aina

.. Että miten ihmeessä saatoinkaan ennen syödä viisi päivää peräkkäin samaa ruokaa. Tämä ei edes ollut mitenkään ennenkuulumatonta. Myönnän kyllä että viidentenä päivänä sama lounas jo vähän tökki mutta menetteli kuitenkin. Luojan kiitos lapset toivat mukanaan pakollista monipuolisuutta ateriavalintoihin.

.. Että miten ihmeessä sain ennen kulutettua kilon rahkaa päivässä? Rahkaa meni aamulla, välipaloilla ja vielä illallakin. Ei tietenkään aina ja jokapäivä mutta aika usein. Syön kyllä edelleenkin rahkaa ja pidän siitä mutta päiväannos on korkeintaan 250g tai joskus laiskuuksissani tuplat kun en muuta muka jaksa tehdä.

.. Että kuinka hyvälle tuulelle treeni voikaan ihmisen saada. Olen nyt käynyt kaksi päivää peräkkäin salilla (siis hyvällä matkalla kohti täydellistä treeniviikkoa) ja mietiskelin jälleen kerran siellä tänään ollessani että kuinka mukavaa onkaan vain keskittyä siihen omaan tekemiseen.

.. Että jos se treenaaminen oikeasti on noin mukavaa puuhaa niin kyllä ensi viikosta alkaen voi taas ihan hyvin alkaa tsempata itsensä sängystä ylös ennen kukonlaulua ja pinkaista salin kautta töihin. (Kirjoitan tämän vain tähän vähän niinkuin muistuttamaan itseäni kun se torkuttaminen tuntuisi aamuheräämistä houkuttelevammalta vaihtoehdolta).

Että sellaista vain mietin tänään. Ihanniinkuin sitäkin että kuinka hienosti lasten ensimmäinen päiväkotipäivä sujui. Näissä tunnelmissa on hienoa toivottaa elokuu tervetulleeksi.