Onko treeniaika aina jostain muusta pois?

Meillä on kaikilla vuorokaudessa samat 24h aikaa. Suurimalla osalla tästä iso osa menee töihin/opiskeluihin ja toinen iso osa nukkumiseen mutta se miten ne loput hereilläolotuntinsa täyttää on yhtä monenkirjavaa kuin on ihmisiäkin. On olemassa erilaisia elämäntilanteita mutta yksi millä on ehkä elämäntilannettakin isompi merkitys on oma asenne. Kirjoitin joskus aikaisemminkin että kaikki on kivaa niin kauan kuin se on vapaaehtoista ja jos otetaan esimerkiksi vaikka liikunta niin osalle se on pakkopullaa kun taas toiset ovat valmiita ”uhraamaan” osan vapaa-ajastaan sille ihan ilman pakottamista. Suurin ero? Asenne (ja mieltymykset).

Tietenkään kaikkien ei tarvtse tykätä liikunnasta. En minäkään välitä vaikka pitsinnypläyksestä mutta juuri siitä syystä olen tehnyt oman valintani harrastukseni suhteen ja jättäytynyt erilaisten ompelukerhojen ulkopuolelle. Ja se on onneksi meidän jokaisen oikeus ja mahdollisuus – valita mihin me haluamme sen oman vapaa-aikamme käyttää niin että se ei tunnu uhraukselta; Jättäytymiseltä jostain muusta pois. Sinänsä treenille varattu aika toki on aina jostain muusta pois mutta kun se on kivaa, ei sitä tsoiaankaan ajattele uhrauksena vaan päinvastoin. Tsemppiä kaikille loppuviikkoon! Pidetään hyvä asenne yllä ;)

Body Positive: Itsensä Hyväksymisestä

Oletko sinä tyytyväinen itseesi sellaisena kuin olet? Vai kuljetko peilin ohi itseäsi sättien? Näetkö vain ne ”virheet”, mitä sinussa on? Vai näetkö niiden sijaan sen kaiken hyvän? Kirjoitin toissapäivänä omista ”virheistäni”; Siitä tietynlaisesta työmaasta, mitä minulla on kroppani suhteen. Vaan arvatkaapa mitä, tekstistäni huolimatta en ole tyytymätön vartalooni. En katso itseäni peilistä halveksuen tai vietä aikaani kroppaani murehtien. Olen hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen vaikka minulla onkin (ulkonäöllisiä) tavoitteita kroppani suhteen. Ristiriitaista? Annapa kun kerron mitä minä ajattelen.

 

Se että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, ei tarkoita samaa kuin että ei saisi tavoitella parempaa. Minulla itsellänikin meni liian pitkään ymmärtää tämä asia. Olen kaikkineen kokenut viime vuosina jonkinlaista henkistä kasvua ja uskon että oman itsensä hyväksyminen on yksi osaalue tätä kaikkea. Liian pitkään ajattelin hieman ilkeämielisesti että ne, jotka sanovat hyväksyvänsä itsensä sellaisena kuin ovat, ovat vain huomanneet etteivät ehkä kykenekään tekemään muutosta (eismerkiksi laihduttamaan) ja tämän tuloksena lakaisevat asian pöydän alle toteamalla olevansa tyytyväisiä sellaisenaan. Ja jos seuraa eri median julkaisuja aiheesta, ja erityisesti niiden kommentointia, niin tuntuu että aika samoin, väärinymmärtävästi, ajattelee myös moni muu. Edelleen. Itsensä hyväksyminen ei tarkoita luovuttamista vaan uuden oven, ja sen tuominen mahdollisuuksien, avaamista. Ja tämä ovi saattaa olla ehkä juuri se, mikä tarjoaa sen positiivisen, eteenpäin pyrkivän, draivin saavuttaa asioita.

Itsensä hyväksymällä ei kuitenkaan tarvitse sulkea silmiään tosiasioilta. Jos haaveissa on pyykkilauta, mutta keskivartalo muistuttaa enemmän pesupalloa, niin jotain täytyy varmaan tehdä toisin kuin tähän asti on tehty. Vatsamakkaroiden kimppuun ei kuitenkaan tarvitse hyökätä apinanraivolla, vihaten ja inhoten vaan ennemminkin lempeästi hyväksyen mutta realiteetteja kuitenkaan unohtamatta. Kuten kirjoitettu, tavoitteita saa (ja ehkä jopa pitää) olla eikä itsensä ulkonäöllinen hyväksyminen poissulje tätä asiaa millään tavalla vaan päinvastoin, auttaa saavuttamaan ne halutut tavoitteet.

Toivottavasti saitte kiinni ajatuksesta, mitä haen takaa. Ja jos saitte, niin oletteko kenties samaa mieltä? Tai vielä parempaa, oletteko huomanneet positiivista muutosta vain ajatusmaailmaa vaihtamalla?