Näyttääkö tutulta?

Olen aika aktiivinen kirppistelijä – niin myyjän kuin ostajankin roolissa. Paljon olen laittanut hyvää kiertoon, mutta sitten toisinaan olen myös laittanut eteenpäin jotain sellaista, mikä on sittemmin jäänyt harmittamaan. Jokunen päivä takaperin mietin juuri kuinka minulla olisi ollut kaappi pullollaan nyt-niin-trendikkäitä spagettiolkaisimia toppeja, jos en olisi niitä aikanani myynyt/antanut pois.

Sitten on niitä toisenlaisia vaatteita, niitä mitä ei ole vielä annettu pois mutta joihin ei ole oikein mahtunutkaan. Siitä on nyt lähes kolme vuotta kun olen viimeksi näihin shortseihin pukeutunut. Kolme vuotta!? Paidan käytöstä vastaavasti kaksi. Osasyyllinen vaatteiden käyttämättömyyteen on muuten hienosti photobombannut itsensä myös alempaan kuvaan – huomaatko?

En oikeastaan edes tiedä miksi kirjoitan tämän tänne – ehkä siksi että vastoin kuin itsestä aina toisinaan tuntuu niin sitä muutosta ihan oikeasti tapahtuu. Itseensä kannattaa siis uskoa silloinkin kun siltä ehkä vähiten tuntuu; Muistaa että kokonaisuus on se mikä oikeasti ratkaisee. Kun ottaa tarpeeksi askelia oikeaan suuntaan, ei haittaa vaikka välillä pyshtyisi hetkeksi huilimaan. Kyllä se määränpää siellä odottaa kun vaan muistaa nauttia matkasta.

Eihän se nyt edes ollut niin vaikeaa

Kaikkihan sen tietävät että aloittaminen on se kaikista vaikein osuus. Ihan sama oliko kyse työprojektista, siivoamisesta, koulutehtävistä tai vaikkapa treeneihin lähtemisestä. Vakiintuneinen treeniaikani on siinä kuuden ja seitsemän välissä ammulla mutta ollakseni rehellinen, en ole tainnut kahden viimeisen viikon aikana olla siellä kertaakaan noihin aikoihin.”Nukuin viime yön niin huonosti että en tänään.. mutta sitten huomenna”; ” Unohdin laittaa puhelimen laturiin enkä kuitenkaan kykene kunnon treeniin ilman musaa.. mutta sitten huomenna”; ”Kävin eilen illalla, en voi mennä tänään heti aamusta.. mutta sitten huomenna”. Tässä esiteltynä ehkä osa niistä kaikista selityksistä, minkä vuoksi en ole salille aamusta mennyt.

Ennenkuin tänään. Kun herätyskello soi siinä 5.45 myönnän että ajattelin jälleen kerran että ei tänään, sitten huomenna. Keräsin kuitenkin itseni kasaan ja jokusta hetkeä myöhemmin hyppäsin pyörän satulan selkään suunnistaen kohti kuntosalia. Olo oli jo tässä vaiheessa kuin voittajalla, olinhan voittanut haasteista vaikeimman: lähtemisen.

Tarinan opetus: Joskus täytyy vain sysätä omat epäluulot ja selittelyt takanurkkaan, ottaa ensimmäinen askel, ja aloittaa. Hyvä siitä tulee.