Salitreenini

Kun rupesimme PT:ni, Miikun, kanssa salilla tehtävää treeniohjelmaa minulle rakentamaan niin tarkoituksena oli luoda sellainen treeni, jonka pystyn toteuttamaan vain salilla. Tämä idea oli ihan alkujaan lähtöisin Miikulta sillä hän tiesi että tarvitsisin kropalleni uudenlaisia ärsykkeitä. Ei sillä, että niissä asioissa joita olin siihen saakka tehnyt, olisi olisi ollut mitään vialla mutta uudenlainen treeni tuo lihaksistolle aina hieman lisähaastetta ja ikäänkuin pakottaa kehittymään. Samasta syystä myös treeniohjelmaa kannattaa vaihdella sopivin väliajoin.

Vaikka tavoitteena on painonpudotus, päädyimme melko yksinkertaiseen peruspunttiin ilman minkäänlaisia hienoja krumeluureja koska tällaista en ollut tehnyt aikoihin. Pääsin itse myös vaikuttamaan ohjelmaan sen puitteissa mitä ehdottomasti haluan, tai en halua, treenini sisältävän. Lisäksi toki huomioitiin kulloinkin käytettävissä oleva aika, treenitiheys eli kuinka usein voin treenata sekä mahdolliset esteet (kuten vammat). Ja niinpä, olen treenaillut kaksijakoisella ohjelmalla joista toiseen kertaan kuuluu muunmuassa 4×10 leuanvetoa – koska ihan itse niin halusin. Kokonaiskesto treenikerralle on noin tunti.

salitreeni

Salillahan voisi oikeasti tehdä todella paljon myös muuta kuin vain peruspunttia ja tärkeintä on se että löytää sellaisen treenimuodon, josta pitää itse. Toiset tekevät toiminnalista treeniä, toiset hyppivät itsensä läkähdyksiin ja jotkut treenavat kehonpainolla. Omakin ohjelmani tulee kokemaan lähiaikoina muutoksia, sillä tutut rutiinit ovat alkaneet tuntua tylsiltä ja jännityksellä odotankin mitä Miikku tällä kertaa keksii – varsinkin kun nyt tuntee minut jo hieman paremmin. Jos muuten koskaan olet miettinyt oman PT:n palkkaamista niin tämän kuun loppuun on tarjous, jolla saa oman valmentajan 25% alennuksella kun tapaamiset osuvat klo 10-15 väliin. Lisätietoja ja ilmaista alkukartoitusta voi tiedustella suoraan Miikulta eli miira-mari(at)jmsyke.fi

On ollut äärettömän hienoa treenailla jonkun kanssa, vaikka todellisuudessahan minä itse sen treenini kuitenkin teen. Yhteistreeneissä, joita olen Miikun kanssa muutaman kerran kuussa tehnyt, ei ole saliohjelman läpikäymistä lukuunottamatta, tehty sitä ohjelmaa, jota pääsääntöisesti treenaan. Aina on ollut jotain muuta ja lisäksi on toki puhuttu siitä miten se oikea treeni oikein sujuu. Näistä kerroista on oppinut aina yllättävän paljon, joko ihan puhtaasti tekniikkaa tai sitten jopa uusia liikkeitä. Lisäksi sitä huomaa antavansa aina hieman enemmän kun joku ”valvoo” tekemistä ja myönnän että tietynlainen äärirajoilla treenaaminen ihan yksin ei aina luonnnistu -paitsi ehkä sykkeenkohotuksissa.

salitreeni_1

Postauksen kuvista kiitos Miikulle, joka kärsivällisesti paitsi kannustaa niin myös kuvaa. Kuvat on otettu Malmilla sijaitsevan JM Sykkeen tiloissa, joissa useimmiten yhteistreenit teemme.  Ja koska joku kuitenkin epäilee niin ei, minun ei olisi tarvinnut mainita Miikun tarjouksesta tai muutoinkaan hänestä mutta olisihan se nyt ollut sulaa hulluutta olla vinkkaamatta tällaisesta edusta.

Analysoidaan ruokapäiväkirjaa

*Kaupallinen yhteistyö Personal Trainer Miira-Mari Muukkonen*

Olen pitkään ”haaveillut” ajatuksesta että joku itseäni viisaampi, kävisi läpi ruokapäiväkirjaani. Käytän lainausmerkkejä, sillä kyseessä nyt ei ehkä ole ihan todellinen haave, suuri unelma jota kohti olisin tehnyt töitä tavoittaakseni sen mutta kuitenkin asia, jota olen muutamaan otteeseen miettinyt. Olen siitä vuosia sitten maininnut blogissanikin. Olen miettinyt, että olisi mielenkiintoista kuulla mitä joku muu ajattelee syödyn ruoan määrästä (olen aina ollut aika isojen annosten ystävä) ja tietenkin laadusta.

puuro

nugetti

Kuten arvata saattaa, olen viimein tehnyt unelmistani totta, vaikka lähellä oli ettei tätä olisi tälläkään kertaa tapahtunut.  Kun blogissani kerroin laihdustuspätöksestäni, sain yhteydenoton itselleni entuudestaan tuntemattomalta Personal tarinerilta, Miira-Mari (Miikku) Muukkoselta. Hän oli lukenut juttuni ja halusi auttaa minua saavuttamaan tavoitteeni. Joskus ennen, olisin innosta tasajalkaa pomppien ottanut avun välittömästi vastaan mutta tällä kertaa epäröin. Epäröin, koska pelkäsin että en pääsisi toteuttamaan suunnittelemaani dieettiä oman tahtisesti; Pelkäsin että saisin käteeni valmiin ruokaohjelman, jota tulisi noudattaa prikuulleen; Pelkäsin että minuun dieetistäni olisi tulossa jonkun toisen luomus. Jo hyvin lyhyen ajan sisään huomasin kuitenkin pelkoni vääräksi ja huomasin löytäneeni jonkun hyvin samankaltaisella ajatusmaailmalla varustetun minun projektiani tarkastelleen ihmisen. Ja vielä ammattilaisen.

Alusta alkaen oli selvää, etten halunnut tarkkaa ruokavaliota. En halunnut olla sidottu johonkin paperinpalaan mutta halusin niitä ulkopuolisen ajatuksia siitä, miten nykyinen ruokavalioni toimii yhdessä tavoitteen (-10kg) kanssa. Sovimme, että pidän ruokapäiväkirjaa neljän päivän ajan siten, että joukkoon tulee vähintään yksi herkkupäivä. Tässä postauksessa ruokakuvat ovat kaikki noiden neljän päivän aikana syötyjä annoksia. Ohessa myös ote pitämästäni ruokapäiväkirjasta.

ruokapv

Ruokapäiväkirjan pitäminen on haasteellista mutta myös antoisaa. Huomasin itsekin että vaikka kuvittelen syöväni säännöllisesti, saattoi ateriarytmeihin tulla liian pitkiä taukoja. Tämän saman seikan huomasi myös Miikku, ja niinpä säännöllinen ateriarytmi nostettiinkin kehitysehdotukseksi. Toinen mitä nostettiin esiin, oli riittävä hiilihydraattien saanti varsinkin niinä päivinä kun käyn treenaamassa.  Ruokapäiväkirjaa tutkiessa, huomasin itsekin (hieman ohjattuna tosin) kuinka ateriat, joilla hiilarien syönti oli jäänyt vähäiseksi, tuli nälkä huomattavasti nopeammin kuin muilla kerroilla. Kolmantena puhuimme syödyn ruoan määrästä, ei niinkään annosta kohden vaan kokonaisuutena. Sitä monesti kuulee puhuttavan kuinka monen laihduttajan synti on liian vähäinen syöminen. En itse todellakaan uskonut kuuluvani tähän ryhmään, päinvastoin mutta uskottava se on: Voisin syödä muutaman sata kaloria enemmänkin. Näiden muutamien asioiden huomioimisen tarkoituksena on auttaa minua jaksamaan paremmin arjen keskellä ilman että verensokeriin ehtii tulla suuria heilahteluja. Isossa kuvassa, syön siis omiin tavoitteisiini nähden riittävän mallikkaasti – ainakin vielä tässä vaiheessa. Muutoksia tehdään jos/kun niille koetaan tarvetta.

Haluan vielä huomauttaa, että nimenomaan minä en halunnut tarkempaa ohjeistusta koskien ruokailujani vaan ainoastaan isossa kuvassa tarkastelua. Yksityiskohtaisemmat analyysit ja ohjeet olisivat siis olleet mahdollisia mutta tässä kohdassa kunnioitettiin täysin asiakkaan (minun) toiveitani. Varmasti, tuota ruokapäiväkirjaa katsoessa siellä olisi myös paljon pieniä, yksityiskohtaisia seikkoja, joita saattaisi tehdä mieli viilata mutta tämäkin erottaa ammattilaisen ja amatöörin toisistaan; Ymmärretään jokaisen yksityiskohtaisia tavoitteita ja tarpeita. Minä kerroin rehellisesti, etten halua, tai aio, alkaa valmistaa lapsilleni ja itselle erikseen ruokia vaan tavallisen kotiruoan tulee riittää; Joskus se on kanaa ja riisiä mutta jonain toisena päivänä makaronilaatikkoa. En varmasti saavuta tällä kisakireää vartaloa mutta se ei ole edes tavoitteena.

Miikku työskentelee PK-seudulla ja tapaa jokaisen asiakkaansa kanssa aina kasvotusten. Hän ei usko massavalmennuksiin eikä siihen, että sama resepti toimii jokaisen asiakkaan kohdalla ja ymmärtää sen, että meillä jokaisella on omanlainen elämäntilanne, toiveet ja tavoitteet. Jos siis sinulla on olemassa tavoite mutta haluaisit ehkä tukea tavoitteesi saavuttamiseksi niin Miikun tavoittaa nopeiten varmaan Facebookin kautta. Lisää ihmisestä tämän kaiken takana taas löytyy hänen omasta blogistaan, jossa on kaikkea niin treenivinkeistä syvällisempiin pohdintoihin. Me aloitimme ruokapäiväkirjan analysoinnilla – saatte seurata mihin saakka mennään.

Kuva lainattu Miikun blogista
Kuva lainattu Miikun blogista