Yllätikö makeanhimo?

Ja taas alkoi tehdä mieli makeaa. Jos tuntuu että makeanhimo yllättää vähän turhan usein sinutkin niin minä olen keksinyt omalla kohdallani muutaman testatusti toimivan tavan päästä siitä eroon.

Lähde liikkeelle. Listaan tämän ensimmäiseksi koska olen niin monena kertana lähtenyt salille, ottanut lompakon mukaan ja ajatellut että jos treenin jälkeen vielä tekee mieli karkkia niin kurvaan kaupan kautta kotiin. Kertaakaan en ole vielä niin tehnyt.

Syö riittävästi. Tätäkään ei voi liikaa mainostaa sillä ihan oikeasti on merkitystä makeanhimoon. Vai väitätkö että joskus ihan oikeasti kylläisenä ollessasi olet alkanut hamuamaan kaikkea mahdollista irtokarkeista mutakakkuihin? Minä en ainakaan ole.

Älä pidä herkkukätköjä. Jos sitä ei ole, ei sitä voi syödä. Herkkujen hankkiminen ei muutoinkaan ole enää nykypäiväni kovin hankalaa, ainakaan näin taajama-alueella elettäessä, eli erinöisiä hätäherkkuja tai muita vierasvaroja ei turhaan tarvitse kaapissa jemmata.

Kesän kevein jäätelö

Kesään kuuluu (omasta mielestäni) erottomattomasti jäätelöllä herkuttelu. Jos kuitenkin on yhtä perso jäätelölle kuin minä, saa sillä helposti täytettyä jopa puolet päivittäisestä energiantarpeestaan.  Mutta jos homman ei halua lähtevän ihan käsistä, voi itsevalmistamisen sijaan myös kaupan pakastealtaalla tehdä vähän parempia valintoja. Ja myös näillä valinnoilla se jäätelönhimo tulee taltutettua – kevyesti.

(Mansikka) Eskimo – 92kcal: Omaan makuuni Eskimoista mansikka on ehdoton suosikki. Pehmeä mansikkainen jäätelö ohuella suklaakuorrutteella – paljon enempää ei kesäpäivänä voi perinteisen jäätelöhimon iskiessä toivoa.

Solero Exotic – 98kcal: Kuuman kesäpäivän ehdoton pelastus. Mehujätskin raikkaus yhdistettynä tavalliseen jäätelöön toimii aina auringon paistaessa.

Mehujäätelö – Twister: 69kcal, Amppari: 97kcal: Perinteinen mehujätski on oikeastaan aina aika kevyt valinta kun tarkastellaan energiamääriä. Twster ja Amppari ehkä  omat suosikkini kaikista vaihtoehdoista. (mutta vain ehkä)

Turkin Pippuri – 137kcal: Joskus suomalaisen vain tekee mieli salmiakkia. Vaniljajäätelön ja salmiakin yhdistelmä on syntisen hyvä – aivan kuten valkosuklaan ja salmiakinkin. Ihan keveimmästä päästä tämä ei ole kun vertaa listan muuhun tarjontaan mutta kaupan  salmiakki- ja lakritsijäätelöistä se taitaa olla kevein (korjatkaa toki jos olen väärässä).

Vaikka siis keventäisit, ei lempiherkuistaankaan tarvitse luopua vaan täytyy vain tehdä vähän parempia valintoja. Joskus kuitenkin on ehkä pakko saada se vähintään kahden suklaan ja toffeen kyllästämä herkkujäätelö. Ja joskus, sekin voi olla ihan okei. Mutta vain joskus sillä..  Magnum Double Caramel – 246kcal.