Onko treeniaika aina jostain muusta pois?

Meillä on kaikilla vuorokaudessa samat 24h aikaa. Suurimalla osalla tästä iso osa menee töihin/opiskeluihin ja toinen iso osa nukkumiseen mutta se miten ne loput hereilläolotuntinsa täyttää on yhtä monenkirjavaa kuin on ihmisiäkin. On olemassa erilaisia elämäntilanteita mutta yksi millä on ehkä elämäntilannettakin isompi merkitys on oma asenne. Kirjoitin joskus aikaisemminkin että kaikki on kivaa niin kauan kuin se on vapaaehtoista ja jos otetaan esimerkiksi vaikka liikunta niin osalle se on pakkopullaa kun taas toiset ovat valmiita ”uhraamaan” osan vapaa-ajastaan sille ihan ilman pakottamista. Suurin ero? Asenne (ja mieltymykset).

Tietenkään kaikkien ei tarvtse tykätä liikunnasta. En minäkään välitä vaikka pitsinnypläyksestä mutta juuri siitä syystä olen tehnyt oman valintani harrastukseni suhteen ja jättäytynyt erilaisten ompelukerhojen ulkopuolelle. Ja se on onneksi meidän jokaisen oikeus ja mahdollisuus – valita mihin me haluamme sen oman vapaa-aikamme käyttää niin että se ei tunnu uhraukselta; Jättäytymiseltä jostain muusta pois. Sinänsä treenille varattu aika toki on aina jostain muusta pois mutta kun se on kivaa, ei sitä tsoiaankaan ajattele uhrauksena vaan päinvastoin. Tsemppiä kaikille loppuviikkoon! Pidetään hyvä asenne yllä ;)

Eroon lihomisen syöksykierteestä

Käsi ylös kaikki, jotka ovat ajautuneet joskus jonkinlaiseen syöksykierteeseen; Kehään, josta tuntuu ettei ole ulospääsyä. Otetaan yksi tosielämän esimerkki asian havainnollistamiseksi: En päässyt suunnitelmista huolimatta salille syystä X. Samana päivänä työkaveri houkutteli mukaan lounaalle Heseen. Kotimatkalla kurvasin vielä karkkikaupan kautta koska “päivä oli jo ihan menetetty tapaus”. Pahimmassa mahdollisessa skenaariossa yhden päivän tapahtumat voivat vaikuttaa koko viikkoon ja jos “mässäilyä” seuraavana päivänä yrittää kiristää tahtia, voi käydä niin että sitä seuraavana taas mässäillään kun yritetään paikata energiavajetta. Lihomisen syöksykierre on valmis.

Silloin kun puhutaan paremmista valinnoista, tulee liian helposti ajatelleeksi ettei pienillä asioilla ole kovinkaan suurta merkitystä. Kuvitellaan että pitäisi tehdä ihan valtavia ponnisteluja muutoksen aikaansaamiseksi; Salilla pitäisi treenata hampaat irvessä ihan tosi täysiä. Treenata yleensäkin pitäisi ihan henkihieverissä ja ruokavalion tulisi olla vähintäänkin täydellinen (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan). Lisäksi pitäisi muistaa henkinen hyvinvointi ja olla ottamatta stressiä asioista ja lakata ylisuorittamasta. Vaan sitten kun puhutaan epäonnistumisesta niin siihen riittää yksi ohilyönti; Yksi tekemättä jäänyt treeni tai suklaapatukka. Joku minua viisaampi on joskus sanonut että jos puhelimen näyttö hajoaa vahingossa niin ethän yritä sen jälkeen erityisesti hajottaa sitä enempää. Miksi siis tekisit saman omalle kehollesi?

Jos pieni “pahe” saa monella aikaan moisen syöksykierteen niin miksei muka hyve tekisi samaa asiaa? Miksi hyveiden pitäisi olla jollain lailla valtavampia ja ihmeellisempiä tekoja? Lopulta se kokonaisuus syntyy aina niistä pienistä ja yksittäisistä asioista mitkä toistuvat tarpeeksi monta kertaa muodostaakseen muutoksen. On aika laittaa alulle positiivisen muutoksen kierre ja se alkaa just siitä yhdestä mitätömäntuntuisesta jutusta.