Herkkusuun kevyempi ananaskakku

Tämä kakku on yksi kaikkien aikojen suosikeistani, enkä varmasti pysty kirjoittamalla kehua sitä tarpeeksi. Helppoudesta tekeminen ei voi jäädä kiinni, sillä ainekset ovat sellaiset mitkä varmaan lähes jokaiselta löytyvät kotoa tai ainakin korkeintaan lähikaupasta. Kun maku on hyvä, ainekset yksinkertaiset ja tekeminen idioottivarmaa niin en voi muutakuin sanoa että kokeile ihmeessä itse.

Seuraava resepti ei kuitenkaan ole se aivan alkuperäinen, sillä olen muovannut sitä keveämpään ja kakkumaisempaan suuntaan. Maku ei kuitenkaan ole kärsinyt sokerisempaan ja rasvaisempaan alkuperäisversioon verrattuna lainkaan.

Herkkusuun Kevyempi Ananaskakku

Pohja

200g täysjyvä digestive-keksejä murskattuna

50 g sulatettu voita

Täyte

500g maitorahkaa

400g creme fraichea (10%)

2tlk valutettua ananasmurskaa

1,5dl erytritolia (tai muu makeutus)

ripaus aitoa vaniljaa

Aloita valuttamalla ananas hyvin. Jos aikaa on, voi antaa sen valua vaikka tunnin mutta kaltaiseni hätähousu taputtelee murskaa kuivaksi talouspaperin avulla. Laita uuni lämpiämään 175c. Murenna keksipohja ja sulata voi. Sekoita sula voi keksimurujen joukkoon ja taputtele irtopohjavuokaan.

Sekoita keskenään kaikkitäytteen ainekset ja kaada murupohjan päälle. Paista uunissa, 175c, noin 30-35minuuttia tai kunnes päällinen alkaa hieman ruskistua reunoilta ja taivaallinen tuoksu huumata kodin.  Anna jäähtyä ja tarjoile kylmänä.

Laihduttajan kakkutikkarit

Jokainenhan sen tietää että yksi leipomisen lempparijuttuja on taikinan maistelu. Nämä laihduttajan kakkutikkarit ovat käytänössä vain taikinaa, sillä uunia tai muuta kypsennystä ei tarvita. Alkuperäinen resepti on peräisin Hanna Skytän Fuel Food proteiiniherkut ja -välipalat -kirjasta mutta seuraava ohje on kokenut hienoisia muutoksia

Laihduttajan kakkutikkarit (6kpl)

1rkl kookosjauhetta

2rkl mantelijauhetta

1rkl heraproteiinijauhetta (suklaa)

1-2tl raakakaakojauhetta

1rkl (sokeritonta)siirappia

2rkl soseutetuja kikherneitä

2rkl erytritolia

ripaus suolaa

(koristeluun sokeritonta tomu”sokeria”)

Sekoita kookosjauhe, mantelijauhe ja heraproteiinijauhe sekä kaakaojauhe keskenään. Sekoita toisessa kulhossa loput aineet keskenään. Lisää kulhoon jauhoseos ja soseuta tasaiseksi. Muotoile lopputuloksesta palloja ja iske tikkarin nokkaan kiinni. Alkuperäisessä ohjeessa muiden aineiden seassa oli vielä 2rkl cashew voita mutta koska itsellä ei sellaista ollut, jäi se pois. Lisäksi taikinaan voi halutessaan rouhia joukkoon vaikka suklaata tai pähkinöitä.

cake-pops

Minulla on ollut haasteita kakkupallon pysymisessä niin keksin ratkaisuna upottaa tikun pään sulatettuun kookosöljyyn. Jääkaapissa jähmettyessään se kiinnittää kakun tikkuun kiinni melko napakasti. Toimii.

Ja vielä, jos haluat jo hieman fiilistellä joulua ja nauttia näitä laihduttajan kakkutikkareita vaikka glögin kanssa niin lisää taikinaan 1-2tl piparkakkumaustetta. Toimii myös.

cake-pops_2