Suuri päätös

Tiedän että tämä blogi mielletään ensisijaisesti laihdutusblogiksi mutta viime aikoina ajatukseni ovat olleet aika paljon muualla. Tämä heijastuu välittömästi blogissa käsiteltäviin aihealueisiin ja varsinaisesta dieettimatkastani en ole paljoa kirjoitellut. Vaikka erinäisten sillisalaatti-blogien olemassaoloa usein kauhistellaan, niin itse taas koen että niiden elämänmakuisuus ja aitous, on osa viehätysvoimaa ja lukunautintoa. Lukukokemuksesta tulee heti henkilökohtaisempi, kun tuntee, tai edes kuvittelee tuntevansa, kirjoittajaa hieman enemmän.  Tätä myötä taas kirjoittajaan on helpompi samaistua ja huomata että kyseessä on ”vain” ihminen, samanlainen kuin minä itse.

Omat ajatukseni ovat viime aikoina olleet vahvasti lapsissa. Liian äkkiä ja huomaamatta, on kuopuksemme tavoittanut lähes seitsemän kuukauden iän, mikä tarkoittaa että vanhempainvapaa-aikani lähenee loppuaan. Lapsen ollessa noin 9kk ikäinen, loppuu vanhempainvapaa ja vanhemman on mahdollista jäädä erilliselle hoitovapaalle. Tästä tulee ilmoittaa työnantajalle hyvissä ajoin (viimeistään kaksi kuukautta ennen) mutta minä olen nyt päätökseni tehnyt: Jään vielä kotiin. Inhoan keskeneräisiä asioita ja sen vuoksi tuntuu erityisen hyvältä voida vihdoin kertoa tehneensä päätöksen.

vauva_3

Loppujen lopuksi päätös oli helppo tehdä, seurasin nimittäin puhtaasti vain sydäntäni. Itseni tuntien, tulisin joskus myöhemmin katumaan sitä, etten käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseni, jos olisin palannut työelämään heti vuoden vaihteessa kuten alun perin suunniteltu. Kuten asian lähiesimiehelleni esitin, töitä ehdin kyllä vielä tekemään mutta tämä saattaa olla viimeinen mahdollisuuteni olla kotona pienten lasteni kanssa. Päätöksissä ei ole aina kyse järjestä, eikä tosiaan tässäkään. Kotona lasten kanssa ollessa on tulotasoni selkeästi pienempi kuin työelämässä. Jos siis olisin toiminut vain järjellä, olisin palannut takaisin töihin tienaamaan. Rahaa kuitenkin menee tunnetusti sen verta kuin sitä tulee ja luotan siihen, että pärjäämme kyllä.

Olen aiemmin palannut työelämään aika lailla heti vanhempainvapaa-kauden päätyttyä- Osittain rahallisista syistä, osittain koska olen sitä kaivannut. Ymmärrän siis varsin hyvin myös vanhempia, jotka töihin palaavat nopeastikin, sillä kotiäitiys ei välttämättä ole se kaikista helpoin tapa viettää päiviään. En itsekään voi väittä ettenkö joinain päivinä (yleensä silloin kun kaikkien kolmen kanssa on erimielisyyttä esimerkiksi pukeutumisesta ulosmenoa varten) ole sitä mieltä että lapsia haluavat ovat vähintäänkin hulluja mutta yhtä nopeasti kun tämä ajatus tulee, se menee myös pois. Ja siinä hetkessä katson hetken kuinka onnekas saankaan olla että minulla on nämä kaikki kolme. Kyllä, olen varma että lasten kanssa kotiin jääminen on se ratkaisu, joka on tällä hetkellä omalla kohdallani oikea.

vauva

Vauvan pipo // HM (lainassa isoveljeltä)

muut vaatteet // Skotlanti

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa

Olen aina ajatellut, että jos olisin supertähti, haluaisin lopettaa urani tyylillä vielä siinä vaiheessa kun olen huipulla. Tämä jättäisi fanijoukot haluamaan lisää, eikä kenenkään tarvitsisi muistella uran alamäkeä ja noloja pyrkimyksiä nousta syvästä suosta.

Olen pitänyt blogiani jo pitkään ja kokenut näinä vuosina paljon sellaista, jota en olisi uskonut koskaan kokevani. Olen saanut blogini kautta kunnian tutustua moniin upeisiin ihmisiin niin tosielämässä kuin tietokoneen ruudun välityksellä. Bloggaaminen on ehdottomasi antanut paljon ja itseasiassa paljon enemmän kuin olisin ikinä ensimmäisessä postauksessani voinut kuvitella. Siinä vaiheessa kun huomasin blogianalytiikasta että joku oli käynyt blogissani, en ikimaailmassa olisi voinut uneksia että jonain päivänä kävijöitä olisi kymmeniä- tai jopa satoja tuhansia.  Kauas on siis kuljettu sitten heinäkuun 2011.

P1180597

Toivoisin voivani jonain päivänä kutsua itseäni ammattibloggaajaksi mutta se vaatii jotain sellaista, mitä minulla ei tällä hetkellä ole antaa. Blogiskene on kokenut valtavia ammattimaisia harppauksia viime vuosina ja uusia nimiä on noussut vanhojen rinnalle tai jopa niiden ohi. Ammattimainen blogi vaatii paljon työtä, taitoa, intohimoa oppia uutta ja kehittyä sekä tietysti aikaa.

Nämä eivät missään nimessä ole jäähyväiset sillä tiedän, että minulla on vielä paljon annettavaa mutten ole varma pystynkö siihen kaikkeen juuri nyt. Tuntuu, että olen ajatuksineni ja voimavaroineni sellaisessa pisteessä, että tarvitsen hetken aikaa itselleni. Haluan käydä itseni kanssa rehellisen keskustelun siitä miksi ihan todellisuudessa bloggaan; Kenelle blogiani kirjoitan; Ja mitä blogillani haluan tehdä. En halua itse katsoa kuinka minä bloggaajana ja blogini vajoavat yhä syvemmälle suohon.

Bloggaaminen on vähän niinkuin salilla käynti (tai treeni yleensä); voihan siellä vain käydä mutta ei siitä sillä tavalla saa oikein mitään irti.

 

P1190236

Sitä sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen aukeaa. Uskon että sulkemalla velvollisuuden oven, saan avattua oven iloon, haluun ja mahdollisuuksiin.  Haluan edelleen olla se ihminen joka saa ja voi sensijaan että täytyy ja pitää. Silläkin uhalla että hiljaiseloni (tai ainakin satunnaisen kirjoittelun) aikana kadotan jokaisen lukijani, aion ottaa riskin. Toivon kuitenkin että jokainen teistä lukijoista hyväksyy pahoitteluni päätöksestäni, joka ei ole minulle todellakaan helppo.

En varmasti katoa kokonaan mutta ainakin annan itselleni luvan olla asettumatta ruudun äärelle. Pidän luovan tauon ja palaan takaisin upeampana kuin koskaan. Palaan takaisin sillä samalla draivilla kuin millä blogini alun perin perustin. Voihan olla että tämän kaiken ääneen sanomalla, antamalla itselleni sen luvan höllätä,  oloni helpottaa jo niin paljon että kaavailtu tauko jää oletettua lyhyemmäksi.

P1200056