Fitness Classic ja Lapsimessut ensikertalaisen silmin

Kulunut viikonloppu oli melko lailla messutäytteinen, sillä samaan aikaan olivat sekä lapsimessut ja Kulttuuritalolla käyty Fitness Classic-kilpailu erilaisten Fitness-sarjojen kesken. Molempiin tapahtumiin osallistuin ensimmäistä kertaa mutta vain toiseen harkitsen uudelleenosallistumista.

IMG_2375

Kun lapsineni perjantaina päätin lapsimessuille lähteä, ajattelin sen vievän päivästäni korkeintaan nelisen tuntia mutta olin väärässä. Messuilla kului kokonainen päivä (noin 11-17.30) enkä silti ehtinyt nähdä kaikkea. Jos olisin ollut liikenteessä yksin, olisi yksi päivä varmasti riittänyt paremmin kuin hyvin mutta kun jokaisella ständillä on jotain, mikä kiinnostaa pieniä messuilijoita, kuluu aikaa moninkertaisesti. Sinänsä minusta on ihanaa, että lapsen viihtyminen on messuilla huomioitu näin hyvin ja erilaista tekemistä ja aktiviteettia löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Myös kaikista pienimpien tarpeet oli huomioitu ja imetykselle sekä vaipanvaihdolle löytyi mahdollisuuksia myös messualueelta.

Jos haluaisi, niin rahoistaan olisi mahdollista päästä eroon helposti. Näytteilleasettajista löytyi paljon pieniä putiikkeja, joiden valikoima on uniikki ja kaunis. Ja kyllä lapsille (ja lapsenmielisille) rakennetut pienoismaailmat miellyttivät myös tätä aikuista, vaikka vähän vähempikin aika niiden ihailemiseen olisi ehkä riittänyt. Jos jotain ihan oikeasti haluaa harkiten katsoa ja tutkia saattaisi olla parempi vaihtoehto lähteä liikkeelle ilman lapsia.

IMG_2106

IMG_2044

Sunnuntaina vietinkin sitten laatuaikaa itseni ja muutaman ystävän kanssa Kulttuuritalolla Fitnessin parissa. Minulla oli alunalkujaan sellainen olo että haluaisin pukeutua paitaan jossa lukee isolla että olen saanut vauvan reilu kuukausi sitten, anteeksi etten ole siis niin Fit :D .Paikalle saapuessani kuitenkin huomasin että en nyt mitenkään erottunut joukosta vaan yleisöstä löytyi kaiken kokoista ja -ikäistä kannustajaa. Ja kannustajana minäkin olin paikalla, sillä olin saanut seurata läheltä kahden ensikertalaisen valmistautumista Bikinifitness-kisoihin aina kisapäätöksestä alkaen.

Vaikka lavalla tuttuja nimiä vilahtikin (myös Fitfashionin oma bloggaaja Krista Seuna) niin silti tunnelmaan pääsy vaati jonkun kannustettavan ja itse en ainakaan selkeästi elä tai hengitä tarpeeksi fitnestä, voidakseni sanoa kisan muutoin kiinnostavan tarpeeksi. Toki, olihan ääärimmilleen treenattujen kauniiden (nais)vartaloiden katsominen ihaillen ihan mukavaa ja motivoivaa (kummasti alkoi tuntua siltä, että tarttisi lähteä salille kyykkäämään) niin se ei yksin riittänyt pitämään mielenkiintoa yllä. Ja jos kehtaan myöntää, niin lähdin kotia kohti kesken yleisen sarjan finaalikierroksia.

P1180356

P1180383 P1180441

tulevaisuuden kisaajako? Ehkei sentään
tulevaisuuden kisaajako? Ehkei sentään

Katsojana, minusta lipun hinta Fitness Classiciin ei korreloi tarjonnan kanssa varsinkaan, jos ei ole itse kiinnostunut kisaamisesta. Toki, sillä rahalla saa silmäniloa ja mahdollisuuden tavata suomalaisen fitnessalan tähtiä mutta siltikään en ole vakuuttunut lipun hinnasta. Syksyisin Lahdessa järjestettävä suurempi ja kansainvälisempi tapahtuma sen sijaan saattaa olla toista maata.

Fitness elämäntavaksi

Kirjahyllyssäni on jo jonkinaikaa komeillut Mari Valosaaren teos Fitness elämäntavaksi ja viimein sen sain luettua läpi. Ilman sensuurempia ennakkotietoja toivoin saavani kirjasta irti Marin omia ajatuksia sen suhteen mikä hänet aikanaan ajoi kohti  fitnesstä. Lisäksi toki odotin saavani konkreettisia vinkkejä sensuhteen miten Mari, kiireinen perheenäiti, toteuttaa fitnestä elämäntapanaan niin kisa- kuin off-kaudellakin.

P1150724

Kirjan luettavuus on helppoa sillä kirjoitustyyli on hyvin amerikkalaistyyppinen: yksinkertainen ja suunnattu tarvittaessa vaikka täysin tomppeleille. Itseäni tämä osittain jopa hieman ärsytti mutta varmaankin  juuri siksi kirja tuli luettua läpi muutamassa tunnissa. Omiin odotuksiini nähden sisältö jäi liian ohkaiseksi eikä juurikaan tarjonnut vastauksia toiveisiini. Sensijaan, jos olisin kiinnostunut kisaamisesta raottaisi tämä kirja mukavasti, kuitenkin riittävän pelkistetysti, kisoihin valmistautumisesta ja kisapäivien tapahtumista.

Omasta mielestäni mielenkiintoisinta antia oli oikeanlaisen poseerauksen merkitys kun halutaan tuoda esiin oman, treenatun, vartalon parhaat puolet. Kirjassa käydään nimittäin hyvin havainnoillistavin kuvin läpi eri kisaposeeraukset sekä oikein että väärin tehtynä ja voin sanoa että aivan yhtä lihaksittomalta Marikin näyttää väärällä poseerauksella kuin kuka tahansa sunnuntaisaleilija. Ehkä näistä vinkeistä on joskus apua minullekin, vaikken lavoille tähtäisikään.

P1150726

En oikein osaa kuvitella, kenelle kirja on suunnattu – ehkä henkilölle, joka haaveilee kisalavoista muttei tiedä aiheesta vielä yhtään mitään. Joskin on pakko huomauttaa että samasta aiheesta saa mielestäni laajemman kuvan ja kattauksen esimerkiksi Jaana Kotkansalon kirjasta Intohimona Fitness. Marin teos on kuitenkin näistä kahdesta huomattavasti helppolukuisempi sekä yksinkertaisempi ja sopinee siten ehkä nuoremmille (tai laiskemmille) lukijoille paremmin.