Kaksi viikkoa dieettiä – Onko tapahtunut mitään?

Viimeisintä dieettipäätöstä on takana pian kaksi viikkoa. Tai oikeastaan on jo, sillä aloitin koko homman seuraavan maanantain sijaan välittömästi, kaksi viikkoa sitten lauantaina. Päätin alussa olla tiukka, sillä kaipasin jonkinlaista ”katkaisuhoitoa” turhasta sokerisnsyönnistä. En välttämättä syönyt päivittäin perinteisiä herkkuja, vaikka niitäkin kyllä upposi ihan riittävän usein, mutta söin paljon esimerkiksi tavallista valkoista paahtoleipää. Pidän leivästä, olen aina pitänyt, eikä rapekasi paahdettu valkoinen paahtis ole lainkaan pahanmakuinen voilla ja juustolla höystettynä. Muistan itseasiassa jo kuinka kahdeksan vuotiaana olen pystynyt vetämään pussillisen paahtoleipää kerralla – sitä en tosin enää muista että olinko kuinka nälkäinen tuolloin ja söinkö sen jälkeen koska seuaavan kerran. Tuo leipäepisodi on vain jäänyt vahvana mieleeni.

Ensimmäinen viikko oli haastava. Mietin aika pitkään mitä adjektiivia käyttäisin kuvaamaan ensimmäisen viikon ajatuksia, sillä vaikea olisi liian voimakas. Enkä ole ihan varma onko haastavakaan tarpeeksi kuvaavaa, sillä ensimmäiset päivät sujuivat innosta piukeana. Sitten iski nälkä ja tuntui että ruokailun jälkeen jäi vain oikeastaan odottava tunne koska saa taas syödä. Söinkö liian vähän tarpeisiini? Olinko tottunut liian suuriin annoksiin? Reagoiko kroppani luonnollisella tavalla vähentyneeseen hiilarimäärään? En tiedä. Erityisiä ruokahimoja tai muuta ikävää ei kuitenkaan esiintynyt ja päätin tosiaan olla tiukka  seä odottaa miltä alkaa tuntua niin nälkätasoissa kuin omassa olotilassa ylipäätään. Viikko ei varsinaisesti ollut haastava mutta todennäköisesti dieettimatkan haastavin, kuten yleensä aina ensimmäinen kerta kaikessa on.

Toisella viikolla olen ollut rennompi mitä ruokailuihin tulee. Alkuperäinen tiukka ohje on kuitenkin pysynyt karttana ja olen seurannut sille merkattua polkua mutten ole ollut niin tarkka siitä, sisältääkö ateriakertani ihan tarkalleen ohjeenmukaisen määrän kaikkia makroravinteita. Otetan esimerkiksi nälkäisenä kaupasta ostamani proteiinipatukka ja vihersmoothie: Ei ihan ohjeenmukainen annos mutta riittävästi sinnepäin. Soveltaminen on tärkeä taito elämässä ja myös jokaisen dieetin kantava voima jos siitä tahtoo tehdä elämäntapamuutoksen ja tuloksista pysyviä. Ja eiköhän jokainen nimenomaan sitä tahdo. Nälkää en enää aterioinnin jälkeen ole tuntenut mutta ruoka-ajan lähestyessä kyllä sitäkin enemmän.

Kuten tekstsitä huomaa, on muutokseni kahden viikon aikana näkynyt lähinnä ruokalautasella.  Treenimääräni olen pitänyt jokseenkin samassa eli siinä 3-4 x viikossa. Olen kyllä tehnyt vähän muutoksia ohjelmaanikin mutta koska olen liikkunut käytännössä saman verran jo koko kevään, voin tähänastisista tuloksistani kiittää nimenomaan ruokavaliomuutosta. Sitähän sanotaan että ruokavalio vaikuttaa muutokseen jopa 70%. Ei siis ole lainkaan se ja sama mitä suuhunsa laittaa, jos tulosta haluaa syntyvän. Ja ne tulokset? Oloni on keveämpi enkä malttanut olla käymättä vaa’alla, vaikken sen lukemaa varsinaisesti seuraakaan: 63,2kg. Lukema on siis parisen kiloa vähemmän kuin missä se on jo pidemmän aikaa ollut. Jes! Tästä on hyvä jatkaa.

Viisi dieettipäivää takana

Tässä vaiheessa iltaa voi jo todeta että viisi dieettipäivää on ehtinyt vierähtää. Optimisistesti ajateltuna sehän on jo melkein viikko ja pahimmat herkkuvieroituspäivät alkavat kohta olla takanapäin. Päätin tosiaan ottaa itseäni niskasta kiinni ihan urakalla ja kaivoin muutaman vuoden takaisia dieettiruokavalio-ohjeita esiin.

Mietin hetken aikaa että miksi tähän lähdin; Miksi aloitin dieetin. On sinäsä hieman ristiriitaista sanoa olevansa dieetillä, kun en kuitenkaan loppupeleissä dieettiajatusta kovin vahvasti kannata. En kuitenkaan koskaan ole ollut sitä ajatusta myöskään täysin vastaan ja olen blogissakin useaan otteeseen maininnut että joskus, mitä ruokavalioon tulee, tiukemmalle kurille on paikkansa. On totta, että perinteinen ajatus dieettaamisesta ei tuo koskaan pitkäaikaista tulosta. Dieetti, sellaisena kuin se usein tarkoitetaan, on lyhyehkö ajanjakso, missä tähdätään kohti tavoitteita hieman tavanomaista tiukemmin. Oli kyse sitten puolen vuoden superdieetistä, kymmenen viikon kisadieetistä tai vaikkapa häädieetistä niin kaikissa on loppupeleissä yhteistä se että on olemassa jokin tietty ajankohta, maali, mihin tähdätään. Ja sen ajanhan kuka tahansa jaksaa tehdä tavoitteidensa eteen mitä tahansa – välillä vähän hullujakin juttuja dieetin tavoitteesta riippuen.

Tämä minun dieettini on kuitenkin erilainen – Sillä ei ole dedlinea. Sen on ensisijaisesti tarkoitus palauttaa minut takaisin normaalin ruokavalion pariin. Saada minut selviämään sokerisumusta, jossa olen tainnut elää jo jonkin aikaa vaikken ole edes itse sitä huomannut. Saattaa minut takaisin säännöllisen ruokailun pariin ja opettaa minut erottamaan oikea nälkä ja valenälkä toisistaan. Saada minut siihen moodiin, missä ihan oikeasti jollain aikavälillä näkyy myös työn (ruokavalio ja treeni) tuloksia. Ja jos siihen tarvitaan alkuun vähän enemmän päättäväisyyttä ja kieltäytymisiä kuin loppuelämässä, niin olkoon näin.

Ja jos saan olla ihan rehellinen, en edes ole miettinyt mistä olen kieltäytynyt. En kertakaikkisesti koe vielä kieltäytyneeni mistään vaan päinvastoin, olen saanut syödä omasta mielestäni kaikkea mitä haluan. Toki, karkit, sokeriherkut ja valkoinen leipä loistavat poissaolollaan mutten ole vielä niitä ehtinyt kaivata. Ja jos jossain vaiheessa herkkuhimot tai muu ruoka alkavat vaivata liikaa omaa pääkoppaa, löyhennetään hieman narua sillä pakkomielteiseksi tai kielteiseksi en halua tämän homman muuttuvan. Mutta alkuun olen kuitenkin päättänyt olla tiukka, ihan jo vain senkin vuoksi että niitä nälkäsignaaleja ja muita tuntemuksia oppii ihan todenteolla kuuntelemaan. Viisi dieettipäivää takana ja valtakunnassa kaikki hyvin.