Odottamaton blogitauko

Tuntuu että edellisestä blogipostauksesta on ikuisuus. Yksi välipäivä muuttui päiviksi ja päivät viikoiksi. Yhtäkkiä oltiinkin tilanteessa, missä olen edelliskerran julkaissut mitään noin kuukausi sitten. Kuukauden hiljaisuus blogiskenessä on ikuisuus. Ammattiblogaajan tehtävä on aktiivinen sekä säännöllinen päivitystahti ja sosiaalisen median monipuolinen hyödyntäminen. Ja vaikka ei ihan ammattiblogaaja olisikaan, niin koen että kaltaiseltani, portaalin alla julkaisevalta semiammattilaiselta, odotetaan ihan samoja asioita. Toki mitä harrastepohjaisempi blogi, sitä enemmän epäsäännöllisyyttä annetaan anteeksi mutta yhtäkkinen kuukauden hiljaisuus on jo aika anteeksiantamatonta.

Blogin päivittäminen on ollut mielessä useasti ja olen jopa istunut tietokoneen äärelle muutamana kertana. Päivittäminen on kuitenkin jäänyt koska en ole halunnut antaa turhaa lupausta sen suhteen että myös seuraavana päivänä olisi tarjolla mitään uutta. Tänäänkin olisin voinut kirjoittaa kuulumisia, kuin ei mitään olisi koskaan tapahtunut. Olisin voinut aloittaa pärisyttävällä kotitreeniohjeella pitkän tauon jälkeen mutta halusin esittää julkisen anteeksipyyntöni juuri sinulle, joka olet viimeisen kuukauden aikana käynyt katsomassa että eikö ihan oikeasti mitään uutta tekstiä ole tullut julkaistua. Pahimmillaan pitkät tauot ja epäsäännöllinen päivittäminen voidaan kokea lukijan epäarvostukseksi ja juuri siitä syystä halusin tämän postauksen julkaista. En halua selitellä syitä hiljaisuudelle vain siksi että niin odotetaan tehtävän vaan puhtaasta arvostuksesta sinua, lukijaani, kohtaan.

Jokaiselle meistä sattuu ja tapahtuu elämän aikana – on erilaisia ajanjaksoja. Blogimaailmassa kuukauden tauko on iäisyys mutta toisissa asioissa vuoden mittain väli voi tuntua silmänräpäykseltä . En voi esimerkiksi uskoa että siitä on jo vuosi kun julkaisin tämän tekstin. Ihan oikeasti, kokonainen vuosi. Muistan sen päivän ja ne tunnetilat edelleen vahvasti. Enkä ihan jaksa uskoa sitäkään että vuosi sitten perheen pienin vielä vietti aikansa lehtikasassa maaten tai korkeintaan konnatusasennossa notkuen kun tänävuonna tyyppi jo juoksee, hyppii ja kiipeilee minkä jaloistaan ehtii. Enkä ihan jaksa uskoa sitäkään että oli kulunut kymmenkunta vuotta kun viimeksi olin tavannut ammattikorkeakouluaikaista ydinkaveriporukkaa ennen viime viikonloppua. Muutamaa vuotta ja kymmenen lasta myöhemmin siinä me olimme, ihan niinkuin silloin parikymppisinä – kasvoilta päivääkään vanhenemattomina. Yhtäkkiä yhden kuukauden hiljaisuus ei olekaan enää niin pitkä aika.

Mitä minä haluaisin oikeasti sanoa?

Jos analyytiikkaa seuraa niin blogini luetuimpia juttuja ovat erilaiset omaan kroppaprojektiini liittyvät jutut. Siis juurikin ne, joihin blogin nimikin, My Project:Me, viittaa. Jos siis olisin oikein viisas ja haluaisin menestyä blogini kanssa niin kirjoittaisin vain näistä jutuista mutta tiedättekö mistä minä ihan oikeasti haluaisin kirjoittaa? Lastenvaatteista. Haluaisin kirjoittaa siitä kuinka nykyään aina ensimmäisenä, jos lastenvaatteita olen ostamassa, käyn katsomassa Zaran valikoiman. Ainakin juuri tällä hetkellä niiden tyyli miellyttää omaa silmääni eniten, koko- ja ikäluokasta riippumatta, eikä hintakaan ole paha. Itseasiassa osa tuotteista on jopa edullisempia kuin esimerkiksi Hennesillä, mitä moni ehkä pitää myös lastenvaatteiden osalta erityisen edullisena.

Lastenvaatteiden osalta suosin myös paljon kierrätystä ja aina ajan salliessa kierrän enemmän kuin mielelläni erilaisia lastenvaatteisiin erikoistuneita käytetyn tavaran liikkeitä, sekä ihan perus kirppareita, läpi. Toisinaan onnistaa, toisinaan ei. Lisäksihän paljon hyvää tavaraa liikkuu käytetynä erilaislla facebookkirpuilla ja muilla netin kauppapaikoilla. Aikaa tämä toki vie uutena ostamista enemmän mutta ehkä tämä kirppistelykin on eräänlainen harrastus sillä jotain koukuttavaa siinä hommassa on. (Eikä kyse ole vain säästetyistä euroista, mikä toki on oma positiivinen asiansa sekin).

Harvemmin kuitenkaan kirjoitan näistä koska niitä juttuja ei lueta. En usko että ne jäävät lukematta koska aihepiiri ei itsessään olisi kiinnostava, se ei välttämättä vain ole kiinnostava tämän blogin lukijakunnalle. Enkä yhtään ihmettele sillä se, joka etsii itselleen laihdutusinspiraatiota tai kanssatukea, ei ehkä ihan ensimmäisenä kaipaa myös pukeutumisinspiraatiota lapsille. Vaikka kuinka siis kirjottaisi omasta elämästään sekä siihen liitttyvistä asioista niin jonkinlainen punainen lanka olisi hyvä olla olemassa. Tai näin ainakin itse ajattelen jos mielikuvissani hyppäisin sellaisen henkilön saappaisiin, joka ensimmäistä kertaa blogiini sattuu eksymään. Kirjoittajana olisi toki ihanaa kirjoittaa juuri siitä mistä milloinkin sattuu huvittamaan, ja tavallaanhan se olisi myös minun oikeuteni, mutta haluan kuitenkin ajatella myös lukijaa ja olla tarjoamatta liian sillisalaattimaista kokonaisuutta. Tämä silläkin uhalla että toisinaan on välipäiviä kun mitään projektiini viittavaa ajatusta ei vain ole olemassa.

Tiedättekö muuten että otsikoin tämän tekstin ensin muotoon ”Kun laihduttaminen ei kiinnosta”. Ajattelin kuitenkin säästää otsikon jollekin toiselle kerralle sillä uskon että minulla on aiheen suhteen senverta ammennettavaa etten halua ”tuhlata” sitä otsikkoa tälle tekstille. Ja olisihan se ollutkin hieman harhaanjohtava kun postaus kuitenkin käsittelee enmmän bloggaamista, blogin sisällöntuottoa sekä niitä lastenvaatteita, joihin minulla on ollut jo jonkinaikaa jonkinlainen palo ja intohimo. Ja jos voin paljastaa niin se on ollut toisinaan jopa niin suurta että olen vakavissani harkinnut (tai ehkä kuitenkin lähinnä haaveillut) oman pienen Second hand-liikkeen perustamisesta lastenvaatteisiin ja -tarvikkeisiin liittyen. Tämä kaikki on saanut myös aikaan sen että olen miettinyt (jälleen) erillisen perheblogin perustamista mutta kahden erillisen blogin ylläpito, täyspäiväinen työskentely ja lasten harrastukset eivät vain millään sovi samaan yhtälöön. Tai sitten kaikki pitäisi vain ympätä yhteen paikkaan, kuten tänään, mutta onko se järkevää – ei välttämättä (kuten ylempänä pohdiskeltu).

Tälle tekstille ei ehkä tule koskaan minkäänlaista loppua, ellen minä sitä tähän erikseen tee.  Niinpä totean vain että aika ketterästi yksi lastenvaatteisiin liittynyt ajatus eskaloitui laajemmaksi ja hieman aihettaan syvällisemmäksi pohdinnaksi bloggaamisesta. Mutta sitä minä ilmeisesti juuri nyt halusin sanoa (ja jakaa melkoisen määrän ennalta julkaisemattomia, lasten tai lasten vaatekuvia, matkan varrelta).