Arjen pyörteissä ja ajatuksia lajittelusta

Joskus elämä vain vie mennessään ja tällä viikolla minulle on käynyt juurikin niin. En ole kadonnut mihinkään, minulle ei ole sattunut mitään tavanomaisesta poikkeavaa enkä ole myöskään tietoisesti jättäytynyt blogin parista mihinkään. Joku joskus minulta kysyikin että miten ihmeessä pystyn täysipäiväisenä työntekijänä ja pienlapsiperheen pyörittäjänä harrastamaan ja pitämään vielä yllä jokseenkin säännöllisesti päivittyvää blogia – no en aina näköjään mitenkään.

Vaikka kirjoitin aluksi ettei tämä viikko ole ollut millään tavalla poikkeuksellinen niin yksi pieni ero siinä on moneen muuhin aiempaan ollut: Olen perinteisen toimistotyön sijaan ollut enemmän fyysisessä työssä. Kyse ei ole ollut siivoamisesta kummemmasta tai raskaammasta hommasta mutta voin sanoa että kaltaiselleni konttorirotalle jo tällä on ollut selkeä ero siihen tuntumaan kaipaako illalla vielä jotain lisäliikuntaa vai ei. Voin sanoa että ei ole tullut kaivattua. Samalla olen miettinyt sitä että yhden tunnin treeni ei korvaa päivittäsitä kahdeksan tunnin kevyehköä liikkumista mopin, imurin ja rätin kanssa. Toki molemmille on paikkansa ja kehonmuokkausta ei pelkällä siivoamisella varmasti saa aikaan mutta terveyttä ylläpitävään liikuntaan se riittää varmasti enemmän kuin hyvin. Juttelinkin itseasiassa erään kollegani kanssa, joka on ollut enmmän suorittavassa työssä kuin minä, äitiyslomani aikana tehdystä Firstbeat-mittauksesta. Meillä tosiaan oli työnantajan puolesta mahdollisuus suorittaa Firstbeat- hyvinvointianalyysi, missä kolmen vuorokauden ajan pidetään antureita, jotka mittaavaat kokoajan tekemistäsi – niin aktiivisuutta kuin riittävää lepoakin. Tulosten perusteella ainakin kollegalleni oli päivittäisessä tekemisessä terveyden ylläpidon kannalta ihan riittävästi aktiivisuutta. Toivon että tämä mahdollisuus mittaukselle tuli vielä uudestaan sillä sen verta mielenkiintoiselta se kuulostaa.

Liikkuvampi ja fyysisesti raskaampi työ on ollut ihan tervetullutta ja mukavaa vaihtelua peruspäivittäiseen tekemiseen.  Voin myös sanoa, käsi sydämellä, että tämä taas muistutti arvostuksesta jokaista puhtaanapidon ammattilaista kohtaan ja on todella surullista millaisena itsestäänselvyytenä moni yleistä siisteyttä ja puhdasta katukuvaa pitää. Olen vuosia ihmetellyt esimerkiksi erästä kotini läheistä leikkipuistoa, jonka varsinkin kesäaikaan valloittaa illasta nuoriso. Leikkipuistossa on useampikin roskis mutta silti tyhjät energiajuomatölkit, sipsipussit ja muut roskat löytyvät suurimmaksi osaksi jostain muualta. Tai katukuvassa kun kävelee niin mikä saa ihmiset sylkemään purkkansa maahan vaikka roskis varmasti löytyisi jostain lähistöltä? Ja kuka on se idiootti, joka vie omat romunsa ja roskansa jonnekin luontoon? Jokainen on varmasti nähnyt omalla asuinalueellaan niitä paikkoja ja metsänreunoja, joihin joku on tuonut oman rikkinäisen tuolinsa, tietokoneensa tai vaikka hajalle menneen pakastimen. Ensinnäkin elektroniikkaromun saa viedä ihan ilmaiseksi esimerkiksi kierrätyskeskukseen tai Sorttiasemalle. Mielestäni myös huonekalujen tai muiden isojen roskien ja romujen vienti sorttiasemalle pitäisi olla ilmaista ja rahoittaa jotenkin muutoin kuin maksamalla tavaraa vietäessä. Luulisi jäteveroon tai johonkin muuhun maksuun pystyttävän lisätä senverta pieni nimellinen korotus, mikä kattaisi jäteasemille vietävän romun sen sijaan että se jäisi luontoon, minkä moni varmasti tekee juurikin siksi että niiden sorttiasmalle vieminen maksaa. Samalla vaivalla se liikkuisi suoraan oikeaan paikkaan, ainakin jos se olisi ilmaista.

Kaikki alkaa kuitenkin niistä pienistä teoista; Siitä että kotona viedään roskat roskiin; Siitä että roskat lajitellaan; Siitä että aina kun mahdollista kierrätetään. Kaikkea ei tarvitse aina ostaa uutena ja hyväkuntoisen tavaran voi laittaa itsekin kiertoon. Jos itse ei jaksa myydä, on myös paljon tahoja jotka ottavat lahjoituksina käyttökelpoista tavaraa vastaan. Pienillä teoilla on tässäkin merkitystä ja jos jokainen tekee parhaansa, saadaan aikaan mittavia mahdollisuuksia niin puhtaamman tulevaisuuden puolesta kuin uusiokäytönkin suhteen.  Meille kuitenkin tarjotaan lajittelun mahdollisuus ja se tehdään vielä kaikenlisäksi suhteellisen helpoksi.

 

Mitä minä haluaisin oikeasti sanoa?

Jos analyytiikkaa seuraa niin blogini luetuimpia juttuja ovat erilaiset omaan kroppaprojektiini liittyvät jutut. Siis juurikin ne, joihin blogin nimikin, My Project:Me, viittaa. Jos siis olisin oikein viisas ja haluaisin menestyä blogini kanssa niin kirjoittaisin vain näistä jutuista mutta tiedättekö mistä minä ihan oikeasti haluaisin kirjoittaa? Lastenvaatteista. Haluaisin kirjoittaa siitä kuinka nykyään aina ensimmäisenä, jos lastenvaatteita olen ostamassa, käyn katsomassa Zaran valikoiman. Ainakin juuri tällä hetkellä niiden tyyli miellyttää omaa silmääni eniten, koko- ja ikäluokasta riippumatta, eikä hintakaan ole paha. Itseasiassa osa tuotteista on jopa edullisempia kuin esimerkiksi Hennesillä, mitä moni ehkä pitää myös lastenvaatteiden osalta erityisen edullisena.

Lastenvaatteiden osalta suosin myös paljon kierrätystä ja aina ajan salliessa kierrän enemmän kuin mielelläni erilaisia lastenvaatteisiin erikoistuneita käytetyn tavaran liikkeitä, sekä ihan perus kirppareita, läpi. Toisinaan onnistaa, toisinaan ei. Lisäksihän paljon hyvää tavaraa liikkuu käytetynä erilaislla facebookkirpuilla ja muilla netin kauppapaikoilla. Aikaa tämä toki vie uutena ostamista enemmän mutta ehkä tämä kirppistelykin on eräänlainen harrastus sillä jotain koukuttavaa siinä hommassa on. (Eikä kyse ole vain säästetyistä euroista, mikä toki on oma positiivinen asiansa sekin).

Harvemmin kuitenkaan kirjoitan näistä koska niitä juttuja ei lueta. En usko että ne jäävät lukematta koska aihepiiri ei itsessään olisi kiinnostava, se ei välttämättä vain ole kiinnostava tämän blogin lukijakunnalle. Enkä yhtään ihmettele sillä se, joka etsii itselleen laihdutusinspiraatiota tai kanssatukea, ei ehkä ihan ensimmäisenä kaipaa myös pukeutumisinspiraatiota lapsille. Vaikka kuinka siis kirjottaisi omasta elämästään sekä siihen liitttyvistä asioista niin jonkinlainen punainen lanka olisi hyvä olla olemassa. Tai näin ainakin itse ajattelen jos mielikuvissani hyppäisin sellaisen henkilön saappaisiin, joka ensimmäistä kertaa blogiini sattuu eksymään. Kirjoittajana olisi toki ihanaa kirjoittaa juuri siitä mistä milloinkin sattuu huvittamaan, ja tavallaanhan se olisi myös minun oikeuteni, mutta haluan kuitenkin ajatella myös lukijaa ja olla tarjoamatta liian sillisalaattimaista kokonaisuutta. Tämä silläkin uhalla että toisinaan on välipäiviä kun mitään projektiini viittavaa ajatusta ei vain ole olemassa.

Tiedättekö muuten että otsikoin tämän tekstin ensin muotoon ”Kun laihduttaminen ei kiinnosta”. Ajattelin kuitenkin säästää otsikon jollekin toiselle kerralle sillä uskon että minulla on aiheen suhteen senverta ammennettavaa etten halua ”tuhlata” sitä otsikkoa tälle tekstille. Ja olisihan se ollutkin hieman harhaanjohtava kun postaus kuitenkin käsittelee enmmän bloggaamista, blogin sisällöntuottoa sekä niitä lastenvaatteita, joihin minulla on ollut jo jonkinaikaa jonkinlainen palo ja intohimo. Ja jos voin paljastaa niin se on ollut toisinaan jopa niin suurta että olen vakavissani harkinnut (tai ehkä kuitenkin lähinnä haaveillut) oman pienen Second hand-liikkeen perustamisesta lastenvaatteisiin ja -tarvikkeisiin liittyen. Tämä kaikki on saanut myös aikaan sen että olen miettinyt (jälleen) erillisen perheblogin perustamista mutta kahden erillisen blogin ylläpito, täyspäiväinen työskentely ja lasten harrastukset eivät vain millään sovi samaan yhtälöön. Tai sitten kaikki pitäisi vain ympätä yhteen paikkaan, kuten tänään, mutta onko se järkevää – ei välttämättä (kuten ylempänä pohdiskeltu).

Tälle tekstille ei ehkä tule koskaan minkäänlaista loppua, ellen minä sitä tähän erikseen tee.  Niinpä totean vain että aika ketterästi yksi lastenvaatteisiin liittynyt ajatus eskaloitui laajemmaksi ja hieman aihettaan syvällisemmäksi pohdinnaksi bloggaamisesta. Mutta sitä minä ilmeisesti juuri nyt halusin sanoa (ja jakaa melkoisen määrän ennalta julkaisemattomia, lasten tai lasten vaatekuvia, matkan varrelta).