Pakkoliikuntaa

”Kaikkihan on kivaa niin kauan kuin se on vapaaehtoista”. Näin totesin kesän aikana mökkitöitä tehdessäni kun muunmuassa hakkasin ja nyhdin kaisloja juurineen irti ranta-alueelta ja siivosin ruohonleikkuun jätökset pois pihamaalta. Tosin tottahan se on, niin kauan kuin asioita saa tehdä vapaaehtoisesti niin niitä on mukava tehdä. Ihan siis riippumatta mikä asia on kyseessä. Jos asuisin mökillämme ja samat hommat olisi pakko tehdä, ei se ehkä enää olisikaan niin kivaa koska pakko.

Vaikka pakollinen paha on nimenomaan yleensä paha, niin pakko voi olla myös niin yltiö”positiivista” että siitä tulee lähes/jopa fanaattista. Ajatellaanpa vaikka liikuntaa. Joku ajattelee että liikunta on jotain aivan kamalaa ja hän näkee jo kuukausia aikaisemmin painajaisia työpaikan hyvinvointipäivästä leikkimielisine futisotteluineen. Joku toinen taas liikkuu enemmän kuin mielellään ja treenit saattavat olla se elämän kiintopiste. Ja kun joskus iskee flunssa, eikä liikkumaan pääse niin se on vähintäänkin maailmanloppu. Okei, ehkä esimerkit ovat vähän karrikoituja mutta kyllä minä(kin) joudun myöntämään että joskus liikkuminen on ollut ehkä enemmän fanaattista kuin olisi ollut tarpeen.

Tällä viikolla en ole liikkunut ollenkaan. En ole siis selviytynyt salille vielä kertaakaan siitäkään huolimatta että tykkään käydä siellä. Ja arvatkaapa mitä? Se ei haittaa minua lainkaan. Juttelinkin tuossa kerran erään ystävän kanssa suhtautumisesta liikuntaan ja on jotenkin aika hassua että yhtä hyvin kuin voin liikkua, voin olla myös liikkumatta – se ei ole minulle millään lailla pakollista. Pakonomaisuuden sijaan saan ja voin liikkua ja teenkin niin enemmän kuin mielelläni, aina kun se vain muun elämän ehdoilla on mahdollista.

Mietinpä vaan

.. Että miten herkullisen makuista ihan tavallinen ruoka voikaan olla. Vaikka aina välillä kehunkin kuinka taivaallisen hyvälle irttarit saattavat maistua niin kyllä se hohto niistäkin katoaa kun tarpeeksi usein syö. Ja ihan sama se on kaiken muunkin kohdalla. Vaihtelu virkistää aina

.. Että miten ihmeessä saatoinkaan ennen syödä viisi päivää peräkkäin samaa ruokaa. Tämä ei edes ollut mitenkään ennenkuulumatonta. Myönnän kyllä että viidentenä päivänä sama lounas jo vähän tökki mutta menetteli kuitenkin. Luojan kiitos lapset toivat mukanaan pakollista monipuolisuutta ateriavalintoihin.

.. Että miten ihmeessä sain ennen kulutettua kilon rahkaa päivässä? Rahkaa meni aamulla, välipaloilla ja vielä illallakin. Ei tietenkään aina ja jokapäivä mutta aika usein. Syön kyllä edelleenkin rahkaa ja pidän siitä mutta päiväannos on korkeintaan 250g tai joskus laiskuuksissani tuplat kun en muuta muka jaksa tehdä.

.. Että kuinka hyvälle tuulelle treeni voikaan ihmisen saada. Olen nyt käynyt kaksi päivää peräkkäin salilla (siis hyvällä matkalla kohti täydellistä treeniviikkoa) ja mietiskelin jälleen kerran siellä tänään ollessani että kuinka mukavaa onkaan vain keskittyä siihen omaan tekemiseen.

.. Että jos se treenaaminen oikeasti on noin mukavaa puuhaa niin kyllä ensi viikosta alkaen voi taas ihan hyvin alkaa tsempata itsensä sängystä ylös ennen kukonlaulua ja pinkaista salin kautta töihin. (Kirjoitan tämän vain tähän vähän niinkuin muistuttamaan itseäni kun se torkuttaminen tuntuisi aamuheräämistä houkuttelevammalta vaihtoehdolta).

Että sellaista vain mietin tänään. Ihanniinkuin sitäkin että kuinka hienosti lasten ensimmäinen päiväkotipäivä sujui. Näissä tunnelmissa on hienoa toivottaa elokuu tervetulleeksi.