Identiteettikriisi

Ajattelin etten kirjoita aiheesta yhtään mitään, sillä olisihan minulla kaikkea muutakin kirjoitettavaa. Jos treeniasioita miettii niin voisin kirjoittaa siitä, kuinka olen päättänyt ihan oikeatsi keskittyä treeneissä nousujohteisiin treenituloksiin. Olen päättänyt uskaltaa yrittää olla parempi kuin edelliskerralla. Voisin kirjoittaa siitä kuinka olen alkanut kaivata pelkän puntin lisäksi jotain nopeatempoisempaa ja hengästyttävämpää. Voisin itseasiassa vaikka kirjoittaa siitä kuinka kävin testaamassa ensimmäistä ketaa TFW:n treenejä.

Ruokavaliopuolella voisin kirjoittaa siitä kuinka olen ollut kyllästynyt maitorahkaan. Voisin kirjoittaa siitä, kuinka olen jälleen kerran ajatellut panostaa välipalamärehtimisen sijaan niihin ihan oikeisiin aterioihin. Olen, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä, epäillyt että taidan tällä hetkellä syödä liian vähän sitä kuuluisaa oikeaa ruokaa. Voisin toki myös kirjoittaa ihan puhtaasti siitä mitä olen syönyt sekä ennenkaikkea miten aion syödä jatkossa.

Mutta kaiken tämän sijaan kirjoitan että minulla on identiteettikriisi. Meistä jokaisella on elämässä erilaisia rooleja – vaimoja, tyttöystäviä, äitejä, lapsia, esimiehiä, alaisia, naapureita, ystäviä jne. Oletko koskaan itse miettinyt miten esittelet itsesi muille? Minä olen Jenni, kolmen lapsen äiti, avopuoliso, blogaaja ja kuntosaliharrastaja. Huomasitteko että nimen jälkeen mainitsin ensimmäisenä olevani äiti? Se ei missään nimessä ole sattumaa.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen en olekaan enää  vain ”laihduttaja-Jenni” – kuten minut joissain piireissä tunnetaan. En olekaan enää se, joka saa, kuin ihmeenkaupalla, toteutettua säännölliset treenit viikosta toiseen. Ei – olenkin se Jenni, joka on itselleen paljon armollisempi ja hyväksyy sen että aina ei vain pysty. Olen ennenkaikkea äiti, jonka tehtävänä on tehdä kaikkensa sen eteen että kaikki kolme pientä matkustajaa saavat parhat mahdolliset eväät eämän pituiselle matkalleen. Ja tästä on seurannut identiteettikriisi, ei itseni mutta blogin suhteen – tämä kun ei enää ole vain minun projektini vaan niin paljon muutakin.

Neljä kuvaa äitiydestä

Mammavaroitus! Lasten kanssa aika harvoin käy pitkäksi ja tekemistä riittää, vaikkei aina ehkä itse jaksaisikaan. Seuraavat neljä kuvaa ovat aivan tavallisia arjen otoksia ihan jokapäiväisistä puuhailuista lapsiperheessä.

Ajatuksena kevät on todella ihana kun auringon säteet sulattavat vanhan lumen pois. Samainen sulava lumi aikaansaa myös mukavia vesilätäköitä ja mutaleikkejä.  Ja jos pihassa on yksikin lätäkkö, voi olla varma että juuri sinne on päästävä.  Aina ei muuten edes kuravatteet auta siinä ettei kotiin lähdettäisi läpimärkänä..

Jokunen vuosi sitten yksi lukijoistani ihmetteli siistiä kotiani siitäkin huolimatta että minulla on kaksi pientä lasta. Tämä oli ehkä silloin, sillä nyt kolmen lapsen kanssa koti ei tunnu olevan siisti edes siivotessa. Sitämukaan kun itse saan siivottua jokin alueen, on tavarat jo leviteltynä seuraavalle, tai mitä suurimmalla todennäköisyydellä, sille juuri siivotulle. Ja tämä ei muuten ole kuvasta poiketen missäännimessä vain kaikista pienimmän tekosia vaan isommat levittävät lelujaan kyllä aivan yhtä tehokkaasti ympäri asuntoa.

Ja voin muuten sanoa käsi sydämellä siivoavani enemmän ja useammin kuin koskaan tähänastisessa elämässäni.  Imuri on itseasiassa osa sistusta, senverran paljon sille on käyttöä. Ja se suurin syy imurin aktiiviselle käytölle on ehkä tämä tässä alla. Niin herttaista kun pienen ruokailemaan opettelu voi ollakin niin se on vähintään myös yhtä sotkuista. Eikä ole muuten yksi tai kaksi kertaa kun olen kantanut tytön syöttötuoleineen suihkun alle pesulle omatoimiruokailun jälkeen.

Ja kaiken sen siivoamisen, tavaroiden järjestelemisen, sormenjäkien pyyhkimisen, ruokatahrojen pyyhkimisen, pyykkaamisen, pesemisien ja mitäs-näitä-nyt-olikaan lisäksi on ne hetket, jotka tekevät kaikesta edellämainitusta juurikin sen arvoista.