En ole niin hoikka kuin miltä näytän

Tai jotain sen suuntaista tuumasi Niiskuneiti aikanaan Muumeissa.

Joskus kauan, kauan sitten (yläasteikäisenä) koin katastrofiksi, kun päälleni ei jostain merkistä sopinutkaan käyttämäni S-koon vaate. Jätin ostamatta koska enhän minä voinut olla kokoa medium. Nyt olen kokoa L, enkä voisi vähempää välittää vaatteen kokolapusta. Tai ei nyt ehkä ihan niinkään. Vaikka suoraan kokolapulla ei olekaan merkitystä, niin sillä mitä vaatteiden alta löytyy, on. En useinkaan ajattele omaa kokoani mutta silloin kun ajattelen niin Niiskuneitiä lainatakseni: ”En ole niin hoikka kuin miltä näytän”. Tai ainakaan miltä kuvittelen näyttäväni.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut artikkelin siitä voiko omaan peilikuvaan luottaa ja totean tälläkin kertaa, että ei välttämättä voi. Vaikka oma itsetunto ja -tuntemus olisi kohdillaan, eikä oma kehonkuva olisikaan millään tavalla vääristynyt niin oman vartalon kokomuutoksia voi olla vaikea itse havaita. Tai näin on ainakin minun kohdallani. Kun aikanani laihduin melko lyhyessä ajassa, tiesin hoikistuneeni mutten tajunnut itse, kuinka paljon kuin vasta jälkikäteen. Sama tarina toimii myös toisinpäin: Eli vaikka lihoo, ei välttämättä ymmärrä muuttunutta kokoa kuin vasta myöhemmin vaikka alkaisikin ostaa vaatekaappiinsa kokomerkinnältään suurempia vaatteita kuin ennen.

Minä olen nyt koko aikuisikäni lihavimmillani (poislukien raskaudet) jos painoa käyttää mittarina. Luulen että jos mitattaisiin rasvaprosenttia, voittaisin myös tämän taiston samoin kuin vaatekokovertailun, jos sitä nyt voisi voitoksi sanoa. En silti tunne itseäni lihavaksi. Ainakaan aina vaikka sitä mittarien mukaan olenkin. En kuitenkaan voi myöskään sanoa olevani mitenkään priimakunnossa mutta asia ei ole minulla ollut pitkään aikaan päällimmäisenä mielessä. Ja koska asian suhteen olen ollut aika lailla tuuliajolla, on tilanne pysynyt jokseenkin samana jo muutaman vuoden ajan.

Nyt olen kuitenkin taas kerryttänyt massaa hieman lisää siihen mitä se jossain vaiheessa jo oli. Viimeisin vaakalukema oli 69,4kg. Siis ihan oikeasti, lähes 70kg ja taas kerran mietin, että jotain tartteis ehkä tehdä. Mutta eipä tässä muutamassa viikossa ole mikään omassa tekemisessäni muuttunut. ”Ehkä huomenna sitten”, huomaan kuitenkin taas näin sunnuntai-iltana ajattelevani. Nähtäväksi sitten jää, että haluanko kuitenkaan muutosta niin paljon, että olisin oikeasti valmis tekemään sen eteen jotain konkreettista vai toistanko samaan huomis-mantraa vielä viidenkin viikon päästä.

Mitä elämäntapamuutoksiin tulee, niin niiden täytyy olla aidon oikeasti aina omasta itsestä lähtöisiä. Niihin täytyy olla tietynlainen intohimo ja palo toteuttaa mutta myös ajankohdan tulee olla oikea, jotta muutoksen jaksaa läpiviedä. Joku joskus jossain kirjoitti että meistä ei tule sitä mitä toivomme, vaan sitä mitä ihan aidon oikeasti haluamme. Ja juuri nyt, en ole ihan varma että haluanko olla vartaloltani jotenkin erilainen vai toivonko vain. Tai en itseasiassa edes tiedä toivonko edes vai olenko vain ihan tyytyväinen nykytilaan.

Kuulostaako tämä ajatuksenjuoksuni ollenkaan tutulta? Oletko ehkä ollut itse samanlaisessa tilanteessa? Tai oletko kenties parhaillaan? Miten tilanne on ratkennut, jos on?Ja teille kaikille, jotka ette ajatuksenjuoksussani pysyneet mukana – ei hätää.  En ole ihan varma pysyinkö itsekään :D

jennie

11 vastausta artikkeliin “En ole niin hoikka kuin miltä näytän”

  1. Samoilla fiiliksillä vielä muutama viikko sitten. Olin suistunut taas terveellisen elämäntavan raiteilta ja olin muka-tyytyväinen itseeni juuri sellaisena kuin olen. Pikku hiljaa vain ostelin isompia vaatteita, enkä muka tajunnut että kohta 70kg (156 senttiseen varteen) menee kohta rikki. Kunnes, rakas mieheni kiltisti sanoi että ei haluaisi minun enää lihovan. Siihen loppui! Nyt taas liikuntaa ja puhdasta ruokaa sopivassa suhteessa ja tehnyt ihmeitä keholle ja mielelle! Tälläinen minä oikeasti haluan olla :) Mutta se vaatii sen että ajankohta ja mielentila on oikea.

    • Se on jännä, miten kaikkeen tottuu – myös huonoon oloon. Eihän sitä edes tiedä voivansa mahdollisesti huonosti, tai ei-optimaalisella tavalla, ennenkuin oikeasti voi taas paremmin. Mutta kuten sanoit, niin se kaikki muutokseen tarvittava voima vaatii sen että ajankohta ja mielentila on itsellä oikea.

  2. Kiitos kiitos kiitos!!!!

    Itse samojen asioiden kanssa painiva tyyppi täällä. Olen nyt kanssa lihavimmillani 66kg ja se on tällä hetkellä ookoo🤗🤗

    • Tämä on juuri se mitä uskon todellisen bodypositiivisuuden tarkoittavan – että ihan aidon oikeasti hyväksyy itsensä juuri sellaisen kuin on :)

  3. Hiiohoi oltiin samassa fudistapahtumassa lauantaina ja ihan yhtä hyvältä näytät tuonkin kokoisena :)

  4. Hei Jenni! Ihanan kokoinen olet :) Ja ihana asu sinulla kuvissa! Mistä paita, mistä pöksyt? Kiitos!

    • <3 Mikä amatörimoka ette ole merkannut vaatteiden alkuperää kuviin. Housut ovat HM:n mallistoa ja paita ihan mieletön löytö jo useamman vuoden takaa skottilaiselta kirppikseltä (ilman mitään merkkiä).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 30
Tykkää jutusta