Kesä – sinua odotetaan jo

Vaikka vielä jokunen kuukausi takaperin ajattelin, ehkä ensimmäistä kertaa eläessäni, kuinka hienoa on että Suomessa on neljä vuodenaikaa niin nyt pitkään kestäneneen kylmän kauden jälkeen odotan kesää tavanomaista innokkaammin. Mielessäni ei ole edes käynyt sellainen mahdollisuus että kesä voisi olla jotain muutakin kuin lämmin ja aurinkoinen vaikka eihän siitä edes ole kuin muutamavuosi kun eräänä heinäkuisena aamuna mietin töihin lähtiessäni että pitääkö käsiin oikeasti kaivaa jostain sormikkaat.

Kesä, lämmin sellainen, tule jo – sinua odotetaan!

Kaikki kuvat kotialbumista, kesältä 2016

jennie

2 vastausta artikkeliin “Kesä – sinua odotetaan jo”

  1. Mä oon kans tuskastellut palelevien varpaiden ja vuotavan nokkani kanssa sitä, että kun meillä kesä on niiiiin lyhyt että eikö me jo oikeesti saatais nauttia siitä :D?! Joten ymmärrän 100% sen että säästä täällä Suomessa maristaan. Me ANSAITAAN kunnon kesä pitkän talven ja kylmyyden jälkeen.

    • Me todellakin ollaan ansaaittu lämmin ja aurinkoinen kesä! Mietin kerran mielessäni että ihan varmasti pitkällä pimeällä kaudella ja luonnon lähes ympärivuotisella harmaudella on isosti tekemistä sen kanssa että suomalaiset ovat sellaisia synkistelijöitä kuin maailmalla monesti ajatellaan. (eihän me oikeasti olla ihan niin juroja, ainakaan kaikki ;) )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 3
Tykkää jutusta