Rantakuntoon raskauden jälkeen

Tuntuu tavattoman hassulta ajatella että vielä reilu  viikko sitten minulla oli edessäni valtavankokoinen vatsa sillä juuri nyt, tuntuu kuin koko vatsaa ei olisi koskaan ollutkaan. Toki, keskivartalossa edelleen ylimääräistä on mutta ero nykyvatsan ja viikontakaisen kesken on tähtitieteellinen. Oloni on hoikka, siis kertakaikkisen hoikka vaikka se ei ihan totta olekaan. En siis suinkaan tällä hetkellä vielä mahdu raskautta edeltäneisiin vaatteisiini mutta ei oikeasti tarvitsekaan sillä palautumiselle tulee antaa oma aikansa. Olo on kuitenkin mahtava sekä energinen ja sehän se on kaikkein tärkeintä.

P1160992

P1160981
Olen aina ihmetellyt (ja ehkä positiivisella tavalla hieman kadehtinut) niitä äitejä, jotka kehuvat synnytyslaitoksella kadonneen 15:si kiloa tai jotain muuta suunnattoman suurta kilomäärää. Itselläni ei ole vielä koskaan jäänyt taakse kuin noin viisi kiloa. Sama tapahtui tälläkin kerralla ja loput kertyneet kilot katoavat tosiaan ajan kanssa. Pudotettavaahan on itselläni loppujen lopuksi enemmän kuin vain ne raskauskilot (joita ei paljon tullut) mutta perusjärkevä ruokavalio ja liikunta tukevat tätäkin urakkaa ilman sen suurempia dieettejä. Leikkisästi siis raskauden jälkeinen rantakunnon tavoittelu alkaa tästä mutta urakan deadlinea ei ole vielä asetettu ;) Rantakuntoa ei täällä tavoitella naama mutrulla  mutta tuloksiin (tai tuloksettomuuksiin) tullaan aina aika ajoin palaamaan.

P1160921

jennie

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta