Lievästi ylipainoinen mutta lihaksikkaampi kuin koskaan

Jokainenhan tietää ettei vaakalukema välttämättä kerro mitään laihtumisesta. On monia tosielämän esimerkkejä, jotka ovat kutistuneet silmissä vaikka vaakalukemat eivät olisi juuri liikahtaneetkaan. Kun on on oikeasti lihonut, tai laihtunut, sen kyllä tuntee ja minä tunnen lihoneeni. Olen kuitenkin treenannut tässä koko ajan (välillä kovempaa välillä vähän himmaillen mutta treenannut) ja halusin selvittää kuinka paljon tuosta lihomastani on rasvaa ja kuinka paljon lihasta. Varasin ajan kehonkoostumusmittaukseen.

IMG_3690

Mittaus on toteutettu viimeksi lokakuussa 2014, Fitfarmin Bikini Challengen päätteeksi. Toivoin että edes osa tulleista kiloista olisi lihasta vaikka toki osasin odottaa suurimman osan olevan rasvaa. Odotukseni osuivat oikeaan ja tulokset käyvät ilmi alta

muutos_exceli

Luojan kiitos, osa todellakin oli toivottua lihasta eikä ihan silkkaa rasvaa (jota kuitenkin on tullut ihan kiitettävissä määrin). En sinänsä ole pettynyt tuloksiin, vaikka tietysti lihaksen osuuden olisi toivonut olevan suurempi mutta mieeluummin vähän kuin ei lainkaan. Sitäpaitsi jos mittauksiin on yhtään uskominen niin keskivartaloa lukuunottamatta on lihasmassan määrä koko treenihistoriani korkein. (Vertailun vuoksi ne ”elämänikunnon” tulokset ovat luettavissa täältä.)

IMG_3687

Lihaksen ohella korkeimmalla on myös rasvaprosenttini, jota on nyt tarkoitus pudotella kesäksi 2016. Niin, vuoden päähän. Toivon että tällä kaikkien aikojen maltillisimmalla pudotustahdilla tuosta tulleesta kolmesta lihaskilosta edes osa pysyisi rasvan palaessa. Painoindeksin mukaan olen tosiaan lievästi ylipainoinen mutta ainakin olen lihaksikkaampi kuin koskaan: Nyt vain koulitaan ne ujot lihakset esiin tuolta jostain. Kuten ilmeestä voi päätellä, en ihan ole rakastunut tähän pallovatsaani vaikka sen hankkiminen varmasti hauskaa onkin  ollut ;)

IMG_3685

jennie

35 vastausta artikkeliin “Lievästi ylipainoinen mutta lihaksikkaampi kuin koskaan”

  1. Kiitos tästä postauksesta! Mä oon itse vuodessa kerryttäny noi samat kilot. Lähtötilanne ja nykytilanne täysin sama kilojen osalta kuin sulla. Mutta: lihasmassaa ei ole tullut lisää :( Nyt on alkanut todellinen taistelu kilojen pudottamiseksi ja lihasmassan lisäämiseksi. Miten ne istuukin niin tiukassa???? Ihanaa että on vertaistukea ees näin blogin muodossa <3

    • <3 <3 Nyt vain taistellaan itsemme voittajiksi tässä hommassa. Oon päättänyt että ihan sama montako kertaa mun pitää tehdä tämä kaikki aloitustyö uudelleen niin tärkeintä on se että niitä aloituksia on aina se yksi enemmän kuin lopetuksia. Toivottavasti toki tämä nykyinen jäisi siksi viimeiseksi.

    • Voi kiitos <3 Hihkuin melkein onnesta kun luin tämän sinun kommenttisi joka loi kummasti uskoa siihen että mikäs tässä kun vaan lisätään vähän sitä aerobista kehiin :)

  2. Heippa!
    Kommentoin ekaa kertaa vaikka olen jo vuosia lukenut sun blogia ! :) Oltiin yhtäaikaa viime vuonna bikini challengessa, vaikka mun osalta se loppui jo parin viikon jälkeen :D
    Mutta siis, mun pointti: Arvostan todella suuresti että kerrot näin rehellisesti sun asioista liityen ruokaan, treeniin ja painonhallintaan! Todella hyvä postaus siis :) Ja niinhän se menee ettei vaaka kerro kaikkea todellakaan! Tärkeintä on oma tunne ja se hyvä olo, joka liikunnasta sekä terveellisestä elämäntavasta tulee !
    Mä olen itse laihduttanut joskus 10kg ja minulla on myös yksi lapsi, 1.5 vuotias. Tällä hetkellä olen samoissa mitoissa kuin ennen raskautta , eli ne aikanaa laihdutetut kilot ovat pysyneet poissa 1-2kg heitolla (poislukien toki raskausaika :) ). Mutta kroppa muuttuu vaikka kilot pysyisivätkin suunnilleen samoissa lukemissa.
    Mä toivotan sulle ennen kaikkea rentouttavaa ja levollista kesää, jota ei liikaa hallitse liikunta ja ruokavalioasiat. Maltti on valttia (kai) näissäkin asioissa :) Tykkäisin jatkossakin lukea tällaisia tosielämän todellisia postauksia ja kuulla sun kuulumisia niin treeni kun ruokavalio linjalta. Vaikka oon aina inhonnut kun käytetään tekosyynä sitä että ollaan oltu raskaana ja kilot on jääneet siitä (en tarkoita sua!) ja lapsiperheen arjessa ei (muka) ehdi panostaa itseensä, niin onhan se ihan eri asia sovittaa perhe-elämä ja tavoitteellinen treenaaminen yhteen, mutta se on mahdollista kunhan suunnittelee ja muistaa maalaisjärjen käytön! :) Tässä kohti huomaan paljon yhtäläisyyksiä sinun ja oman toimintani välillä :)
    Ihanaa kesää siis ja muista arvostaa itseäsi juuri sellaisena kuin olet!

    • Kiitos Maija <3 On ihan totta että moni asia vaikuttaa siihen miten jossain kroppaan liityvässä projektissa onnistuu ja miten ei. Aina ei osaa sanoa ihan varmaksi itsekään onko hyvä hetki aloittaa tai olla aloittamatta jotain ja siinä missä ennen (puhun siis täysin itsestäni) kaikki ylimääräinen lähti helposti niin nykyään se istuu sitäkin tiukemmassa. Oma onni on ehkä se että kroppa muuttuu melko nopeasti kun homman saa vain oikealle radalleen ja vastapainona on sitten tämä että sama tapahtuu myös negatiivisessa mielessä.

      Enkä minä itseäni, onneksi, vihaa tällaisenakaan, mutta ehkä mieluummin olisin vähän toista mallia tuosta vatsanseudulta ;)

  3. Rohkea postaus. :-) Olit kyllä bikini challengen jälkeen huikeessa tikissä. On vaikea pitää yllä, tiedetään. Hienoa että lihaksia on hyvin, et ä sä mikään lihava siltikään ole. :-) Tsemppiä uusiin tuuliin!

    • Siis luojankiitos että sitä lihastakin on tullut ja ehkä juuri sen vuoksi en niin pahoillani tästä kaikesta olekaan. Vaikka harmittaahan se toki että näin kesän alkaessa on isompi kuin koskaan..

  4. Älä välitä noista kahdesta asiattomasta kommentista.

    Meillä on pituuden ja painon erotus yhtä suuri. Ensimmäistä kertaa olen itsekin lievästi ylipainoinen, ollut nyt ainakin vuoden. Aiemmin on vain pari kertaa vaa’an lukemat käynyt nopeasti näissä lukemissa.

  5. Hei!
    Rehellinen ja aito postaus, niin kuin sinulla aina! <3
    Itselläkin on aikaa siitä, kun viimeksi olen kehonkoostumusmittauksessa käynyt. Kertoisi varmasti tällä hetkellä, että rasvaa on minullakin.. Hieman liikaa! Vaikka viime keväänä tosiaan olin sellaisessa kunnossa, jossa olin tyytyväinen… Jojoilijan arkea minulla liikaa!!! Olenkohan ainainen opettelija näissä asioissa???

    Ihanaa viikonloppua sinulle!!! Olet kaunis, näytti se vaaka mitä tahansa!!! =)

    • Jostain syystä oma pää, ainakin minulla, tuntuu tulevan jotenkin aina jäljessä. Syödessään tänään, huomenna ja ylihuomenna ei siinä hetkessä vain tajua mitä tuleman pitää vaikka sen ihan hyvin tietääkin. Ikuista tasapainoiluahan painonhallinta on, sitä ei käy kieltäminen varmaan kellään mutta toisilla se vain on helpompaa kuin toisilla. Toivottavasti joskus olen/olemme niitä toisia kellä se sujuu helposti ja itsestään.

  6. Kiitos, että kerrot näin rehellisesti ja itsevarmasti tästä(kin) asiasta! Olet huikea tyyppi ja blogisi on mahtava juurikin tämän rehellisyyden ja aitouden vuoksi. Ja muutenkin. Niin ja kauniskin olet, kaikenkokoisena!

  7. Ihanaja rehellinen postaus! :) Et todellakaan näytä ylipainoiselta ja olet hyvä esimerkki siitä, että vaakalukema ei todellakaan kerro kaikkea. Blogisi on mahtava ja täältä haen inspiraatiota, kun muutaman viikon kuluessa koittaa aika pudotella raskauskiloja ensimmäistä kertaa elämässäni.

    • Onnea piakkoin saapuvasta (vai jo tässä vaiheessa sapuneesta) uudesta rakkauspakkauksesta <3

  8. Minun mielestäni sinulla on tosi urheilullinen kroppa. Uskon että ihminen on onnellisempi kun syö rennon terveellisesti ja liikkuu sopivasti, enkä näe miksi jatkuvaa ruuan kanssa säätämistä vaativaa ja helposti painojojoiluun johtavaa fitness-kroppaa pidetään niin laajasti tavoittelemisen arvoisena.

    • Totta, jokaisen pitää löytää se oma tapa syödä ja ola että tuntuu hyvältä. Sitä en voi kuitenkaan lähteä kieltämään ettäkö tämä nykyinen koko tuntuisi epämukavalta ja että ruokavaliossa on sitä parantamisen varaa. Ei tätäkään ole taidettu ihan kaurapuurolla kasvattaa ;)

  9. Olen samaa mieltä kuin moni muu, ensinnäkin näytät hyvältä (huomaa kyllä että lihasta löytyy!) ja toiseksi sellaisen tiukan, vähärasvaisen kunnon ylläpitäminen on todella vaikeaa, jopa kohtuuttoman vaikeaa.

    Vaikka teoriassa kaikki on mahdollista, niin käytännössä lapsiperheen arjen pyörittäminen työssäkäynnin ohella on sen verran rankkaa että itselleen pitää olla armollinen. Olet kuitenkin onnistunut treenaamaan kovasti, ole siitä ylpeä :)

    Itse yritin saada pari kiloa pois kevääksi/kesäksi, kävikin niin että tuli muutama kilo läskiä lisää… Olen hakannut päätä seinään mutta nyt päätin unohtaa dieetin, syödä nälän mukaan mutta terveellisesti, niin ettei tulisi jojoiltua syömisen kanssa.

    • Kyllä, kesä on lyhyt ja kaunis ja aion nauttia siitä koosta riippumatta samoin ajatuksin kuin sinäkin; Hieman rennommin mutta järkevämmin.

  10. Tutulta pallomahalta näyttää, täällä toinen samanlainen!- Toisaalta näytän mielestäni paremmalta alasti kuin pukeissa, joten mikäs siinä!

  11. Sä olet niin ihanan rehellinen näissä kirjoituksissasi! Ja oikeasti, vaikka sitä rasvaakin on tullut niin näytät mun mielestä tosi upealta ja vahvalta, etkä todellakaan miltään läskiltä! Miksi pitäisikään olla kuivan kesän orava? :) Itsellänikin on reippaasti rasvaa ja painoindeksin mukaan olen muutamaa kiloa vaille ylipainoinen ja omg olen vielä personal trainer, iik. Pidän kuitenkin omasta kehostani enemmän rasvaisemman muhkeana kuin rasvattomana. Masu nyt on ainut joka ärsyttää, mutta ei anneta elämän pienien asioiden häiritä! :) Mukavaa viikonloppua! <3

    • Kiitos Ida <3 Osaat aina pukea sanat selaiseen muotoon että tulee hyvä mieli ja saa sopivan motivaatiotsempin päälle <3

  12. ihana,rehellinen postaus,vahva kroppa sen näkee,ja tiedät itsekkin että jos meinaa lihasta saada se täytyy tehdä + kaloreilla,nythän itsestäsi kiinni haluatko kuoria lihakset vielä selkeämmin näkyviin,siellä ne ovat näkyivät tai eivät.rohkea olet myös,ja kaunis.ihanaa kesää!

    • Kiitos <3 Ja kuten sanoit niin itsestänihän se on nyt tässä vaiheessa kiinni että mitä haluaa tehdä seuraavan vaiheen kanssa.

Vastaa käyttäjälle S Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta