Asioita, joista ei puhuta ääneen

Moi,

Olen saanut paljon palautetta ja kiitosta siitä että olen aito ja rehellinen tyyppi, mitä tekemisiini tulee. En kaunistele totuutta tai yritä esittää sen viisaampaa tai tietävämpää kuin oikeasti olen. Voin rehellisesti sanoa että oma kotini ei todellakaan näytä päivittäin kuin sisustuslehdestä repäistyltä ideaalikuvalta vaan pikemminkin kaamein kämppä hakijaehdokkaalta. Useinhan sitä tahtoo tarjota itsestään ja elämästään sen parhaimman puolen ja sama pätee myös blogeihin. En sano, ettäkö minun lisäkseni ei olisi muita rehellisiä kirjoittajia, sillä onhan heitä mutta haluan muistuttaa ettei kaikki blogissa esiintyvät asiat aina ole koko totuus. Mielestäni entinen blogikollega kirjoittikin joskus että kuvatessaan vaikkapa ruoka-annoksiaan, on hän saattanut joskus hakea jotain lisää vaikkei se annoksessa näykään. Touché.

kuva 3(15)

Minä pidän blogia pääassiallisesti treeneihin ja ruokavalioon liittyen. Tykkään kanasta ja muusta ”fitness-ruoasta” sekä kuntosalitreeneistä. Töissä syön usein omia eväitä ja jääkaapista löytyy aina rahkaa. Vaan nyt saatatte kokea järkytyksen, sillä sellainen se ainakin oli työkaverilleni jokunen viikko sitten kun söin lounaaksi kaupan valmiskeittoa. Tai saattaa se olla tapahtunut viime viikollakin mutta se ei ehkä ole se oleellisuus.

saarioinen
Puolivitsihän työkaverin reaktio oli mutta hämmästys aito ja hän myönsikin, ettei ole kaikkien näiden vuosien aikana tainnut nähdä minun kertaakaan syövän kaupan valmisateriaa. Kyllä, terveellisistä elämäntavoista harrastuksenaan kirjoitteleva voi alentua eineksiin.

Jos joku jälleen ajatteli että eihän tuossa mitään, valitsihanse sentään keittoa ja laittoi vielä raejuustoakin ettei vain jää proteiininsaanti alhaiseksi. Tämä olikin parhaimmasta päästä näissä viimeaikaisissa valinnoissa. Pahimmasta päästä on varmasti viiden vuoden tauon jälkeen koettu Rax. Voin muuten sanoa että ei taas tarvitse mennä ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen tai ainakaan ennen kuin unohtaa viimeisimmän käynnin.

kuva 2(20)
ei se edes näytä hyvältä, sitäpaitsi, missä ovat täytteet??

Kolmantena esimerkkinä haluan tuoda esiin kuningas Alkoholin, joka näin pikkujouluaikaan alkaa taas olla ajankohtainen asia. Alkoholista en olekaan tainnut aiemmin kovinkaan paljoa puhua täällä mutta toisinaan minäkin nostan maljan hyvän asian kunniaksi. Alkoholi on muutamissa blogeissa puhuttanut viimeaikoina eikä sitä tiedä vaikka itsekin asiaan paneutuisin hieman tarkemmin mutta viimeisten kuluneiden viikkojen aikana myös lasillinen, tai kaksi, kuohuvaa on sisältynyt viikkoagendaan.
kuva 1(19)

 

Näin, olen taas astunut ulos fitness-kaapista, jossa ruokavalioni on täydellisen terveellinen ja tasapainoinen. Tykkään aidoista mauista ja niistä rapeista salaateista ihan todenteolla mutta vastapainona tykkään kyllä edelleen näistäkin jutuista, joista ei niin paljon ääneen puhuta.  Ja uskon muuten etten ole ainoa, joka ajattalee näin mutta ehkä yksi harvoista joka myöntää sen ääneen.

jennie

4 vastausta artikkeliin “Asioita, joista ei puhuta ääneen”

    • Niin, no.. Ihmisiähän me ollaan kaikki ja eiköhän sillekin ole ihan syynsä miksi esimerkiksi jokaisen fitnesskisaajan laukussa on kisapäivänä palkintona jokin munkki tai muu herkku ;) Kaikki (paitsi ne harvat) niitä joskus himoitsee :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta