BC Viikkokertaus 9/10

Moi,

Toiseksi viimeisen kertauksen vuoro mitä BC:n aikaisiin viikkokatsauksiin tulee. Vaikka luulisi, että tässä lopussa olisi todellinen loppurutistuksen paikka ja mieli intoa täynnä niin oikeastaan tilanne on päinvastainen. Juuri nyt, viimeisen viikon ensimmäisenä päivänä tuntuu siltä että jonkinlaista tankkausta alkaa kaipaamaan ja ajatukset kulkeutuvat tavanomaista useammin ruokaan. Tässä ohjelmassahan edellinen tankkaus sijoittui puoliväliin ja tästä kerrasta on nyt kulunut sen samaisen 4-5 viikkoa, eli ajankohdallisesti tankkaukselle olisikin taas paikkansa. Aivan kuten silloin, mielessä käy herkästi että onko sen nyt muka niin väliä jos lopetan tässä ja nyt? Jos kerran kohta saan syödä itseni ähkyyn niin onko sen sitten niin väliä vaikka vähän lipsuisin jo nyt? Yksiselitteistä vastausta ei ole mutta koska valmennus on edelleen käynnissä, edetään sen mukaisesti aina loppuun saakka. Välistä aina miettii näitä omia ajatuksiaan ”ulkopuolisen korvin” ja myönnetään, hullujahan ne ovat. Palaan tähän asiaan kuitenkin tarkemmin kun käyn valmennuksen kokonaisvaltaisemmin lävitse.

kebabsalaatti
Kaivoin pakkasesta itsetehtyjä ”kebab-lastuja”
kuva 2(27)
Oi tämä broileripyttipannu oli herkkua
kuva 4(10)
Ja mikä väriloisto munakkaan päällä

Vaikka ajatukset siis karkailevatkin enemmän tai vähemmän ruokaan niin totuushan kuitenkin taustalla on että olen ruokavaliooni sangen tyytyväinen tällaisenaan. Tämä tuli viimeksi taas todistettua kun raahasin oman eväsrasiani mäkkkärin kultaisten kaarten alaisuuteen. Omaksi yllätyksekseni joudun toteamaan että minun ei ihan rehellisesti tehnyt hampurilaisia tai ranskalaisia edes mieli, varsinkaan sen jälkeen kun olin nälkäni taltuttanut raejuustosalaatilla.

kuva 3(19)

Mitä treeneihin tulee niin aikapäiviin minua ei ole enää saanut aamuaerobiselle pimeään ja kylmään. Vakioksi on muodostunut salin juoksumatto treenin jälkeen ja vasta nyt tajusin miten paljon mukavampaa se on Tv-päällä, kuulokkeet korvissa. Kaikenmaailman jonninjoutavuuksia katsellessa puolituntinen menee ohi lähes huomaamatta.

tv

Muutoin treenit ovat noudattaneet melko vakioitua kaavaa. Mainittu aerobinen tarkoittaa tosiaan aina 30minuutin kävelyä salitreenin jälkeen (ja nimenomaan kävelyä, ohjeistuksen mukaan). Viikkoagendalla muutoin näkyvä Volyymitreeni taas vastaavasti on saliharjoittelu 12-15:n toiston sarjoilla ja tämä vaihtelee omalla kohdallani vuoroviikoin lyhyemmillä (6-8 toiston) sarjoilla. Lisäksi viikkoagendaan on kuulunut omalla osallani yksi intervallitreeni. Treenithän on ohjeistuksen mukaan mahdollista jakaa melko monella tavalla, eikä minun tapani ole kuin yksi näistä kaikista.

nimetön

Viime viikko, toisiksi viimeinen on minun mielikuvissani melko mitäänsanomaton, tylsä ja todella tavanomainen. Tylsiä ruokia, tylsiä ajatuksia ja ehkä jopa tylsiä treenejä. Tälle viimeiselle viikolle päätinkin hieman rikkoa rutiineja ja kokeilla tehdä enemmän noita lyhyitä intervalleja peruspuntin sijaan ja hakea sillä hieman vaihtelua. Lopppuviikolle tai ensiviikon alkuun olisi tarkoitus varata myös aika kehonkoostumusmittaukseen jotta nähdään oikeasti onko tulosta tullut ja minkä verran.

Jos oikein tsuumaa niin kasvoista näkee että nyt mennään tosissaan
Jos oikein tsuumaa niin kasvoista näkee että nyt mennään tosissaan

 

jennie

7 vastausta artikkeliin “BC Viikkokertaus 9/10”

  1. Täytyy kyllä sanoa, että milloin tahansa kuurilla tai ei valitsisin tuon salaatin ennemmin kuin mäkkärin hampurilaiset!! Meitä on toki moneen, mutta minulle ne eivät todellakaan ole herkkua! Ok, olen kasvissyöjä, mutta ei se edes se kasvishampurilainen tai ranskalaiset. Esimerkiksi itse tehdyt lohkoperunat on 100 kertaa parempia :)

    • :D :D Oli ihan pakko lähteä katsomaan kirjoitinko, vaia ajattelinko vain kirjoittavani siitä että päinvastoin kuin kollegani olettivat, en luonut paheksuvia katseita muihin kanssaruokailijoihin sillä saattaa olla että joskus minutkin nähdään vielä juustohampurilaisen kimpussa ;) Mutta en usko että ihan lähiaikoina kuitenkaan, mieluummin senkerran kun ulkona syön, syn sitten vähän paremmin – tai edes vähän paremmman hampurlaisen

    • Ajattelin samaa, että voisin kyllä syödä vaikka ravintolahampurilaisen mutta en kyllä mäkki/hesepurilaista.

      Olen jonkun kerran hakenut Hesestä hampurilaisen miehelleni kun olen käynyt kaupassa niin itselleni tulee aina olo että ”Hei kaikki, minä en aio tätä syödä” :D vaikka kukaan tuskin siihen kiinnittää huomiota tai uhraa ajatusta :D ja entä sitten vaikka sen kerran söisinkin, silläkään tuskin olisi väliä :D

    • shame on me, tällä hetkellä on ihan vain Fitnesstukun whey80:sta eli herakonsentraattia johon lisään vähän aminohappoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta