Pyhittääkö tarkoitus keinot?

Onko sinusta Caesar-salaatti terveellistä? Tai onko sitä ok syödä jos haluaa vähän keventää? Uskoisin että aika moni pudistaa tämän kysymyksen kohdalla päätänsä. Caeasar-salaatti on tunnetusti melko ravintorikasta ruokaa siitäkin huolimatta että kyseessä on salaatti. Runsas kastikemäärä yhdistettynä parmesan-lastuihin ei kuitenkaan välttämättä ole se kaikista terveellisin saati kevein vaihtoehto ja samasta syystä moni ehkä pudisteleekin päätään alussa esittämäni kysymyksen kohdalla.

Vaan entä jos asiaan otetaan toinen lähestymiskanta. Entä jos tämä olisi ainoa tapa, millä henkilö suostuisi syömään kasviksia. Olisiko silloin enemmän okei syödä tämä salaatti ja opetella ehkä tykkäämään kasviksista hieman enemmän.

Caesar-salaatti on ehkä hieman kärjistetty esimerkki mutta löysin itseni yllättävästä tilanteesta, missä en ehkä syönyt kasviksia niin paljoa kuin olisi hyvä. Vuosiin tällaista ongelmaa ei ole ollut enkä ihan heti myöntänyt sitä itselleni itsekään. Ei minulla mikään kasviksia vastaan ole, mutta jotenkin niitä ei vain ole tullut syötyä samaan tapaan kuin ”parempina aikoina”. Ja sitten keksin salaatinkastikkeet. Kyllä niissä on sokereita mutta olkoot. Jos se saa minut syömään salaattia reiluja määriä niin hyvä – tavoite on silloin saavutettu.  Pyhittääkö tarkoitus tässä tapauksessa siis keinot? Minusta ainakin.

Jos et halua herkkuhimotusta, skippaa tämä

Alkuperäinen ajatus oli kirjoittaa jostain ihan muusta mutta olisi tavattoman tekopyhää puhua esimerkiksi ruokavalion vaikutuksesta hyvinvointiin samalla vastapaistettua keksiä mutustellen. Kirjoitan siitä sitten joskus toiste mutta tänään kirjoitan niistä vastapaistetuista kekseistä.

Jo vuosia sitten, yläasteikäisenä, leivoin luokkakaverini kanssa keksejä hänen amerikan-tädin tuliaisina tuomasta pakastevalmiista cookie dough- keksitaikinasta. Muistan miettineeni joskus myöhemmin että miksei tällaista helppoa herkkua saa Suomesta, varsinkin nyt kun vähän väliä jollakin seuraamallani Facebook-sivulla vastaavanlaisesta taikinasta tulee jatkuvasti tuhat ja yksi nerokasta tapaa käyttää pakastekeksitaikinaa -niksejä. Kuin sattumalta, osui silmiini artikkeli Sara Marjoniemestä ja hänen Caccu-taikinastaan. Tätä oli lähdettävä ostamaan.

Valmistaminen oli juuri niin helppoa kuin vain kuvitella voi. Sillä välin kun uuni kuumenee, pehmenee taikina senverran että siitä saa viipaloitua sopivia paloja uuniin laitettavaksi. Nopea paisto ja jäähtymään ennen herkutteluhetkeä. Ohjeen mukaan yhdestä paketillisesta pitäisi tulla jopa 18 valmista keksiä mutta minulla on aina näiden ohjeenmukaisten määrien kanssa haasteita. Tälläkään kertaa ei maaginen ohjemäärä täyttynyt  vaan valmiita keksejä syntyi ehkä 12.

Koska joku kuitenkin kysyy niin mistään terveysruoasta ei näiden kohdalla luonnolisestikaan voida puhua (itseasiassa nyt kun jälkikäteen katson niin yhdessä paketillisessa on lähes kokonaisen päivän energiamäärä – hups). Mutta herkku on herkku, eikä sitä kannata edes verrata vaikkapa parsakaaliin (omituinen vertauksuva mutta molempia on juuri nyt pöydällä esillä). Supermakeaa, superherkullista – juuri niin jenkkiläistä kuin voi kuvitella.

 Joko sinä olet ehtinyt maistamaan? Mitä tykkäsit?